Yksin matkustaminen – miten pärjään?

Yksin matkustaminen voi avata uusia näkökulmia ja maailmoja, mutta silti huoli omasta pärjäämisestä ja mahdollisesta yksinäisyyden tunteesta voi painaa. Tuntuuko ajatus yksin matkustamisesta turvattomalta tai koetko yksin matkustamisen kalliimmaksi kuin matkailun kahdestaan? Kristina Cruises -risteilyt ovat helpoin tapa madaltaa kynnystä lähteä yksin ulkomaille ja loistava mahdollisuus tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin. Yksin matkustaminen ei ole meillä kallista: itse asiassa yhden hengen hytti on edullisempi kuin kahden hengen hytti.

Yksin matkalle, minäkö?

Olet kenties jo lukenut erilaisia vinkkejä yksin matkaaville ja haluaisit itsekin lähteä, mutta lopullinen lähtöpäätös arveluttaa. Ehkä mielessäsi on huoli pärjäämisestä ja mahdollisesta yksinäisyyden tunteesta, vaikka viihdyt hyvin omissa oloissasi. Yksin matkalle lähteminen on kuitenkin aivan yhtä mahdollista kuin kaksin tai porukalla matkustaminen.

Saattaa olla, ettei reppureissaaminen vailla määränpäätä ole ensimmäisenä mielessäsi. Miltä sen sijaan kuulostaa yksin risteilylle lähteminen? Ensimmäinen kerta yksin ulkomailla on luonnollisesti jännittävä, joten helpot Kristina Cruises -risteilyt sopivat erinomaisesti ensimmäistä kertaa yksin matkustavalle. Myös kokenut yksinmatkaaja nauttii varmasti laajasta matkatarjonnastamme. Risteily avaa monta maailmaa yhdellä kertaa ja tuo uusia näkökulmia tuttuihin kohteisiin meritse tai jokia pitkin matkaten.

Yksin matkustaminen Kristina Cruises matkanjohtaja työssä henkilöt

Helppoa yksin matkustamista

Helppo lomailu alkaa jo Kristina Cruises -matkaa varatessa. Saat meiltä asiantuntevaa, ystävällistä ja tarpeesi huomioivaa asiakaspalvelua. Voit kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä varauksen joka vaiheessa. Autamme sinua toteuttamaan unelmiesi loman helposti ja vaivattomasti.

Kristina Cruisesin risteilyvalikoimasta löydät matkoja niin lämpimille kuin viileämmillekin aluevesille sekä risteilyjä lähelle ja kauas. Minne matkasi sitten johtaakaan, sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Me pidämme huolta sinusta koko matkan ajan. Kristina Cruises -risteilyllä voi päästää irti arjesta, sillä olemme suunnitelleet ja järjestäneet kaiken tarvittavan jo ennen matkalle lähtöä. Sinun tarvitsee vain astua laivaan ja virittäytyä lomatunnelmaan, muuta ei tarvita. Matkan aikana saat nähdä ja kokea elämyksiä nauttien samalla rentouttavasta lomasta.

Matkan aikana arvostetut ja hyvin pidetyt matkanjohtajamme huolehtivat matkustajista. Heidän kohdetuntemuksensa avulla maailma avautuu sinulle uudella tavalla. Matkanjohtajat huolehtivat aikatauluista, ohjelmasta, retkistä ja viihtyvyydestä. Heiltä saat aina apua, neuvoja ja myös seuraa, sillä matkanjohtajamme ovat samaa porukkaa muiden Kristina Cruises -matkustajien kanssa. Matkanjohtajat ovat mukana Kristina Cruises -risteilyillä lentokentältä tai lähtösatamasta lähtien aina Suomeen paluuseen asti.

Yhdessäoloa Kristina Cruises risteilyllä yksin matkalle henkilöt

Entä jos tunnen oloni yksinäiseksi?

Me kaikki nautimme joskus yksinolosta, mutta välillä on mukava päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja jakamaan matkakokemuksia. Vaikka päivät viettäisit lukien kirjaa, saatat viimeistään illallisella kaivata keskusteluseuraa. Kaikilla Kristina Cruises -risteilyillä on paljon suomalaisia matkustajia. Jotkut risteilyistämme ovat kokonaisvaltaisia Oma laiva -risteilyjä, jolloin laiva on varattu vain Kristina Cruises -matkustajille. Tämä helpottaa kielitaidotonta yksinmatkustajaa, kun kaikki kanssamatkustajat puhuvat suomea. Voit jo matkaa varatessa miettiä, haluatko risteillä vain suomalaisessa seurassa vai haluaisitko nauttia kansainvälisestä tunnelmasta ja päästä harjoittamaan kielitaitoasi.

Kristina Cruises -matkustajat ovat hyvin välittömiä ja helposti lähestyttäviä. Pitkän kokemuksemme mukaan kukaan ei jää yksin risteilyllämme. Olemme kuulleet monista risteilyllämme syntyneistä ystävyyssuhteista. Voit kuitenkin olla oma itsesi ja juuri niin yhteisöllinen kuin haluat. Voit viettää runsaasti aikaa yksin, mutta halutessasi saat aina seuraa muista matkustajista ja matkanjohtajistamme. Yhteisöllisyys on loppujen lopuksi tunne, ei välttämättä jatkuvaa yhdessä tekemistä. Jo tietoisuus lähellä olevista ihmisistä voi poistaa kokemusta yksinäisyyden tunteesta.

Lue myös: Miten pärjään ulkomailla, kun en osaa kieliä?

Lafayette 2hh hytti 1 kansi Croisieurope©

Kristina Cruises -risteilyiltä löytyy joustava tarjonta yhden hengen hyttejä ilman nais- ja miespaikkoja. Yhden hengen hytit ovat meillä edullisempia kuin kahden hengen hytit. Yksin matkustaminen ei siis ole kalliimpaa kuin kahden hengen hytissä majoittuminen. Kaksin matkustaessa kustannukset jaetaan usein kahden hengen kesken, jolloin pareittain matkustus näyttäytyy ensikatsomalta edullisempana. Todellisuudessa yksin matkustava maksaa matkastaan kuitenkin vähemmän kuin esimerkiksi pariskunta.

Varaamme Oma laiva -risteilyillä useita kahden hengen hyttejä yksin matkustavien käyttöön. Tällöin kahden hengen hytin saa yhden hengen hytin hintaan vain pienellä lisämaksulla korotettuna. Kahden hengen hytissä on ruhtinaallisesti tilaa yksin matkustavalle ja matkasta voi nauttia stressittömästi.

Lue täältä lisää Soolomatkoistamme!

Äkkilähdöt yhdelle hengelle

Yhden hengen matkoja kannattaa etsiä myös äkkilähdöistämme. Kun aikataulujen ei tarvitse sopia kuin omaan kalenteriin, saattaa äkkilähdöistä löytyä juuri sinua kiinnostava risteily tavanomaista edullisemmin.

Yksin matkalle henkilöt

Jos yksin lomailu ulkomailla on arveluttanut esimerkiksi oman pärjäämisen, kielitaidottomuuden tai mahdollisen yksinäisyyden tunteen vuoksi, Kristina Cruisesin risteilyloma tarjoaa vaivattoman ja yhteisöllisen tavan matkustaa. Me huolehdimme kaikesta puolestasi, joten voit keskittyä olennaiseen – lomasta nauttimiseen!

Katso täältä ajankohtaiset Kristina Cruises -risteilyt ja varaa oma matkasi. Lähde kanssamme yksin lomalle yhteisöllisessä seurassa.

”Sitten voi olla lomalla ihan satasella heti alusta saakka, kun mistään ei tarvitse itse huolehtia.”
Katso videolta Kristina Cruises -matkustaja Kristiina Merikannon kokemuksia Kristina Cruises -risteilystä.

Kristina Cruises:

Antti Partanen
Head of Customer Experience
antti.partanen@kristinacruises.com
+358 5 211 4227