Näin valmistaudut Kristinan yhteismatkalle

Meillä Kristinalla jokainen matka on suunniteltu siten, että matkustajiemme matkalle lähtö, matkalla viihtyminen ja kotiinpaluu on tehty mahdollisimman helpoksi. Kokeneet matkanjohtajamme ovat jokaisella matkallamme mukana alusta loppuun asti. Lue lisää matkanjohtajan työstä blogikirjoituksestamme. Ennen matkalle lähtöä on kuitenkin muutamia asioita, jotka kannattaa huomioida.

Miten valita sopiva matkakohde?

Kristinan ROPAX-risteilyllä pääset tutustumaan Saksaan. Kuvassa Berliinin katedraali Mitte-museosaarella.

Kristinan valikoimassa on erilaisia matkavaihtoehtoja moneen makuun. Saksaan pääsee kätevästi ROPAX-risteilyllä. Kuvassa Berliinin katedraali Mitte-museosaarella.

 

Kristinan tarjonnassa on lukuisia erilaisia matkavaihtoehtoja – muun muassa jokiristeilyjä Euroopassa, meriristeilyjä isommilla laivoilla, ROPAX-matkoja Vuosaaren satamasta Saksaan ja muualle Eurooppaan sekä valikoituja kotimaan matkoja. Matkaa valitessa kannattaa pohtia sitä, haluaako viettää aikaa oma laiva -matkoilla suomalaisten kesken vai toivooko kansainvälisempää risteilytunnelmaa. Myös aktiviteettien määrä laivalla eroaa eri matkojen välillä – pienillä jokilaivoilla ohjelma ja fasiliteetit ovat maltillisemmat kuin isommilla risteilylaivoilla, joissa on useita ravintoloita, spa-palveluita ja viihdettä. Osassa matkoja on tarjolla kansainvälisiä retkiä, mutta useimmilla lähdöillä suomeksi opastettuja. Mikäli matkan haluaa tehdä pelkästään aikuisten kesken, on sekin mahdollista.

  • Autamme Kristinan asiakaspalvelussa mielellämme sopivan matkan löytämisessä, Kristinan asiakaspalvelusta vastaava Elisa Alho vinkkaa.

Kristinan toimintaohjekirje auttaa matkalle lähdössä

Kristinan toimintaohjekirje kertoo kaiken tarvittavan matkaan valmistautumisesta

Kristinan toimintaohjekirje kertoo kaiken tarvittavan matkaan valmistautumisesta.

Noin kuukausi ennen matkaa lähetämme Kristinalla toimintaohjekirjeen matkustajillemme. Toimintaohjekirjeessämme ovat matkanjohtajamme yhteystiedot, tapaamisaikamme lentokentällä tai satamassa ja muun muassa tietoa matkatavararajoituksista.

  • Mikäli matkaan liittyy matkustuslupa, me Kristinalla pyydämme matkustajiltamme tarvittavat tiedot ja hoidamme luvat kuntoon. Lentoliput lähetämme asiakkaillemme sähköpostitse ennen lähtöä. Muut matkaan liittyvät dokumentit, hyttikortit jne. saa lähtöpäivänä, Elisa kertoo.

Matkustuskäytäntöjen osalta on palattu normaaliin koronavuosien jälkeen, eikä erillisiä koronaohjeistuksia tai -vaatimuksia matkoillemme ole. Mikäli tilanne muuttuu, päivitämme aina ajankohtaiset tiedot sekä toimintaohjeeseen että verkkosivuillemme.

Mitä matkustajan pitää muistaa?

Kuvassa matkalaukku, joka on pakattu lomamatkaa varten.

Pakkaa mukaan sopivat vaatteet ja passi me Kristinalla huolehdimme muusta.

 

Huolehdimme Kristinalla sujuvasta matkanteosta, mutta on muutama asia, jotka matkustajan tulee itse muistaa tai huomioida. Ennen matkaa on hyvä ilmoittaa meille mahdollisista erityisruokavalioista, jotka melko hyvin pystytään matkoillamme huomioimaan. Myös kullekin matkalle tarvittavan matkustusasiakirjan voimassaolo on hyvä tarkistaa.

  • Me kyllä ohjeistamme matkustusasiakirjojen voimassaolovaatimuksista, Elisa muistuttaa.

 

Matkalle lähtöön liittyy olennaisesti myös matkatavaroiden pakkaaminen ja ikiaikainen pohdinta siitä, miten pukeutua matkalle. Matkanjohtajamme Minna Särmö on antanut omat vinkkinsä matkapukeutumiseen blogissamme. Lue Minnan vinkit pukeutumiseen täältä.

 

Matkustajillemme koottua informaatiota löydät verkkosivuiltamme. Mikäli matkan varauksessa tai matkalle lähdössä jokin mietityttää, ota reilusti yhteys asiakaspalveluumme puhelimitse numeroon 05 211 44 tai sähköpostilla info@kristina.fi.

 

 

Tutustu tästä Kristinan matkatarjontaan