Reitti
Tällä matkalla yhdistyvät merimatka Helsingistä Saksaan, historialliset hansakaupungit ja joulunajan paikallinen elämä. Reitti kulkee Travemünden kautta Rostockiin ja Mecklenburgin alueelle, jossa tutustutaan kaupunkeihin, joulutoreihin ja paikalliseen juomakulttuuriin. Ohjelmassa on opastettuja kävelyitä, tislaamovierailuja ja aikaa kaupunkien keskustoissa. Päivät rakentuvat selkeiksi kokonaisuuksiksi: siirtymät tehdään bussilla, ja majoitus on yhdessä hotellissa Rostockissa. Laivamatkat rytmittävät kokonaisuutta ja tarjoavat mahdollisuuden rentoon oleiluun merellä.
Tarinat eivät synny sattumalta – kolme syytä lähteä tälle matkalle
- Hansakaupunkien historiaa ja arkkitehtuuria
Rostockin keskusta esittelee Pohjois-Saksan hansakaupunkien rakennusperintöä: tiiligotiikkaa, kirkkoja ja luostareita. Pyhän Marian kirkko ja Pyhän ristin luostari kertovat kaupungin pitkästä historiasta. Myös Wismar kuuluu alueen merkittäviin hansakaupunkeihin, ja sen vanhakaupunki on säilynyt keskiaikaisessa mittakaavassa. - Joulutoreja ja paikallista elämää
Matkan aikana vieraillaan sekä Rostockin että Wismarin joulutoreilla. Kojuilla myydään käsitöitä, paikallisia makeisia ja lämpimiä juomia. Torit ovat osa saksalaista joulunviettoa, ja niissä näkyy alueen perinteet ja käsityöläisyys. - Opastettuja retkiä ja vierailuja
Ohjelma sisältää opastettuja kaupunkikierroksia ja retkiä paikallisiin tislaamoihin suomenkielisen matkanjohtajan johdolla. Ehdit myös tutustua joulutoreihin ja hansakaupunkien tunnelmaan itsenäisesti omien toiveidesi mukaan.
Lähtemällä tälle matkalle kasvatat Suomeen uutta metsää ja työllistät suomalaisia nuoria. Lue lisää vastuullisuusteosta.










