Kristinalla vastuullisuusteot ovat konkretiaa

Meille Kristinalla vastuullisuus ei ole pelkkää sanahelinää, vaan konkreettisia tekoja. Perheyrityksemme arvomaailman mukaisesti noudatamme parhaita mahdollisia käytäntöjä ja olemme sitoutuneet kehittämään vastuullisuuttamme jatkuvasti. Me haluamme vastuullisuuden perusperiaatteiden mukaisesti lisätä matkailun positiivisia ja vähentää negatiivisia vaikutuksia.

Vastuullisuutemme kulmakivet

Kristinalla toimintaa ohjaavat sosiokulttuurinen vastuu, ympäristövastuu ja taloudellinen vastuu. Mitä nämä tarkoittavat meidän arjessamme?

Junamatka Kristina Rails compressed

Sosiokulttuurinen vastuu toiminnassamme ilmenee siten, että me kunnioitamme kaikessa toiminnassamme yhdenvertaisuutta sekä kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia ihmisoikeuksista. Emme myöskään järjestä matkoillamme tutustumiskäyntejä paikkoihin, joissa kohdellaan eläimiä huonosti emmekä Unicefin suositusten mukaisesti vieraile orpokodeissa tai kouluissa. Pyrimme aina hankkimaan matkoihimme sisältyvät palvelut paikallisilta toimijoilta, jolloin positiiviset vaikutukset vierailustamme paikalliselle väestölle olisivat mahdollisimman suuret.

Ympäristövastuumme eteen olemme tehneet paljon töitä: kompensoimme matkoja uutta metsää istuttamalla ja pyrimme tekemään ympäristökuormituksen kannalta hyviä lentovalintoja. Esimerkiksi talvikauden 22-23 Kanarian risteilyille lennetään ilmastokompensoiduilla Tjäreborgin tilauslentoyhtiö Sunclass Airlinesin Airbus A321 -lennoilla. Lisäksi palveluvalikoimaamme on syntynyt Kristina Rails, aivan uusi ja vastuullinen ja yhteismatkatuote Suomessa. Jo yksin se, että järjestämme ryhmämatkoja yksilömatkojen sijaan, helpottaa ympäristökuormitustamme.

Taloudellisesta vastuustamme huolehdimme hankkimalla palvelumme paikalliselta toimijalta ilman monikansallisia välikäsiä, jotta kohteeseen jäävän rahan määrä maksimoituu. Lisäksi pidämme huolen siitä, että oma liiketoimintamme on kannattavaa, lainmukaista ja kilpailukykyistä.

Meille on tärkeää, että kanssamme työskentelevät alihankkijat ja palveluntuottajat noudattavat samoja vastuullisuuden periaatteita kuin mekin. Olemmekin laatineet yhteistyökumppaneillemme vastuullisuusohjeistuksen, jonka avulla varmistamme matkojemme vastuullisuuden ja eettisyyden.

Istutamme uutta hiilinielumetsää

Kristinan taimiteko

Taimiteon avulla kasvatamme uutta metsää jokaista tehtyä matkaa kohden.

Lähtemällä Kristinan matkaan kasvatat Suomeen uutta metsää ja työllistät suomalaisia nuoria. Kristina osallistuu vastuullisuustekona Taimitekoon (linkki taimiteon omille verkkosivulle), jonka avulla emme vain kompensoi hiilidioksidipäästöjä vaan mahdollistamme suomalaisten nuorten työllistämistä istutustöihin.Kun varaat matkan meiltä, on matkasi hintaan sisällytetty automaattisesti taimien istuttaminen suomalaismetsiin. Ulkopuolinen asiantuntija on määritellyt meille jokaisen tarjoamamme matkan osalta taimimäärän per henkilö, joka istutetaan kompensaationa matkan hiilijalanjäljestä. Jos matkustat kanssamme esimerkiksi Norjaan ja pohjoisille vesille, istutetaan matkasi kompensaationa yhdeksän tainta. Mikäli matkasi suuntautuu kaukomaille, on istutettavien taimien määrä 18 kpl.

Kompensointitaulukon ja lisää hiilijalanjäljen laskemisesta Kristinalla löydät Taimiteon-sivulta.

 

Tutustu lisää vastuullisuustekoihimme verkkosivuillamme!