Karibian risteily – kokemuksia kolmen sukupolven matkasta Karibialle

Leena Laakso on matkustanut monissa maailman kolkissa, Karibiallakin useamman kerran. Kristinan matkassa hän on käynyt siellä kahteen otteeseen; vuosia sitten miehensä kanssa Atlantin yli matkustaen sekä pandemian päätyttyä Karibian risteilyllä tyttärensä, 49, ja tyttärentyttärensä, 18, kanssa.

  • Olen aika kokenut matkustaja ja teen paljon matkoja omatoimisestikin, mutta silloin kun haluan varmistua siitä, että matkan teko on helppoa ja vaivatonta, lähden Kristinan yhteismatkoille. Myös silloin kun matkustan yksin, lähden Kristinan matkaan, sillä reissuilla tutustuu aina taatusti uusiin ihmisiin. Pidän veneilystä ja siksi Kristina on monipuolisuutensa vuoksi yksi suosikeistani.

Karibian risteilyn kokemuksia on siis kertynyt – ja hyviä sellaisia. Pandemian ollessa päättymäisillään, Leena halusi lähteä tyttärensä ja tyttärentyttärensä kanssa niin sanotulle kunnon matkalle. Matka alkoi lentomatkalla Helsingistä Barbadokselle, jonka jälkeen kierreltiin viikon verran eri Karibian saarilla ja palattiin takaisin Barbadokselle. Matka varattiin hyvissä ajoin syksyllä ja matkaan lähdettiin ennen joulua.

  • Barbados oli sekä tyttäreni että tyttärentyttäreni suosikkikohde. Upeat rannat tekivät vaikutuksen. Myös kilpikonnien kanssa uiminen Curaçaolla on jäänyt mieleen.

Karibian upeat rannat ja maisemat tekivät vaikutuksen Leenaan ja hänen perheeseensä Karibian upeat rannat ja maisemat tekivät vaikutuksen Leenaan ja hänen perheeseensä

 

Karibian upeat rannat ja maisemat tekivät vaikutuksen Leenaan ja hänen perheeseensä.

Karibian matkan voi tehdä monella tapaa

Leena on tehnyt Kristinan matkassa kaksi erilaista Karibian matkaa; toisen siten, että Leena ja hänen miehensä osallistuivat kaikille Kristinan järjestämille retkille ja toisen siten, että hän, tyttärensä ja tyttärentytär tutustuivat jokaiseen matkan kohteeseen omatoimisesti.

  • Halusimme tällä viimeisimmällä matkallamme uida, nauttia rannoista ja merestä. Siksi vietimme lähes jokaisessa kohteessa päivät merellä tai muuten veden ääressä, emmekä osallistuneet Kristinan retkille. Laivalla on myös kattava valikoima omia retkiä, joista valitsimme päivittäin snorklausretken tai päivän katamaraanilla.

Myös laivalla seurue vietti aikaansa omassa porukassaan. Tyttärentytär viihtyi laivan tarjoamilla salsatunneilla ja kävi kauneushoidoissa. Matka ajoittui joulunpyhille, mutta joulun juhlinta jäi vähäiseksi.

  • Laiva oli hyvä ja sopivan kokoinen. Halusimme matkallemme myös hyvät hytit, joten otimme kaksi parvekkeellista hyttiä; toisen minulle itselleni ja toisen tyttärelleni ja hänen tyttärelleen.

Leenan mielestä molemmat tavat ovat hyviä Karibian matkan toteuttamiseen. Matkoilla on mahdollisuus valita, osallistuuko yhteiseen ohjelmaan vai tutkiiko kohteita omatoimisesti.

  • Matkamme omatoimisuudesta huolimatta halusimme pandemian jälkeen nimenomaan lähteä Kristinan matkalle, sillä tiesimme, että se on helpompaa ja turvallisempaa. Oppaamme Saura oli erinomainen ja huolehti kaikki mahdolliset paperityöt ja valmistelut koronatesteihin niin, että meidän ei tarvinnut jonotella missään tai selvittää mitään itse. Koronatestit piti kuitenkin tehdä testipaikoissa.

Leena perheineen nautti Karibian matkasta. Kuvassa kolme naishenkilöä meressä. Taustalla sininen taivas.

Leena (vas.), hänen tyttärensä ja tyttärentytär nauttivat Karibian matkasta

Karibian risteilyn kokemuksia: Karibia on juuri sellainen kuin valokuvissa

Karibian risteilyltä Leena mainitsee erityisesti kaksi asiaa: ilmasto on lämmin ja kohteet siistejä. Rantojen ja meren puhtaus ilahdutti ja kohteiden kodikkuus, väljyys ja upeat maisemat ovat jääneet Leenan mieleen. Kohteissa sai Leenan mukaan olla rauhassa, ilman pakkomyyntiä tai turistikohteille ominaista liiallista tyrkyttämistä. Osassa kohteita oli myös hyvät ostosmahdollisuudet ja erityisesti tyttärentytär tutustui joulun alennusmyynteihin.

  • Karibia todella on sellainen kuin valokuvissa. Olin erityisen onnellinen, kun siemailin rommipunssia katamaraanilla ja ihastelin upeaa luontoa ympärilläni.

 

Kristinan matkassa koet upean Karibian! Varattavissa olevat Karibian matkat löydät täältä.