DDR-kaupunki Dresden oli kiehtonut Kyllikkiä jo pitkään – DDR-matka vei Saksan historiaan

Kyllikki Poussu matkusti DDR-kaupunkeihin Saksaan vuonna 2024. Kristinan järjestämä DDR-matka kiinnosti, sillä Dresden oli kiehtonut Kyllikkiä jo pitkään.

  • Minulla oli mielessäni Dresdenin historia ja tieto siitä, että liittolaiset melkein hajottivat kaupungin. Halusin nähdä miltä se näyttää tänä päivänä.

Kyllikki kertoo Dresdenin olleen upea, kuten matkan muutkin kohteet. DDR-matkalla he viettivät 2 yötä Dresdenissä ja liikkuivat useilla eri kulkuneuvoilla kohteista toisiin: junalla, raitiovaunulla ja bussilla.

  • Nämä kaksi päivää antoivat minulle matkasta eniten. Teimme opastetun kävelykierroksen ja ihailimme Frauenkircheä, luterilaista, uudelleen rakennettua kirkkorakennusta, joka on Dresdenin ylpeys.
DDR-kaupunki Dressdenin luterilainen kirkko iltavalaistuksessa.
Frauenkirche Dressdenissä

Stasin vanha tutkintavanki- ja pidätyskeskus oli vaikuttava kohde

Vaikka historiaan tutustuminen voi joskus ikäväin tapahtumien takia olla epämiellyttävääkin, Kyllikki koki Stasin vanhan tutkintavanki- ja pidätyskeskuksen mielenkiintoisena kohteena.

  • Siellä oli entinen vanki kertomassa kokemuksistaan. Hän kertoi meille elämästään ja vankiajoistaan Stasin vallan alla.

Kyllikki ei ollut aiemmin vieraillut vastaavassa kohteessa.

  • Jos jokin matkan aikana vaikutti erityisesti, oli se tämä vankila. En ole aiemmin tutustunut tällaiseen kohteeseen.
DDR-kaupunki Dresdenin ratsastajapatsas ja ihminen sen edessä.
Ratsastajapatsas Dressdenissä.

DDR-kaupunkien hyvää ruokaa ja erinomainen matkanjohtaja

Historiallisten nähtävyyksien ja Elbe-joen maisemien lisäksi Kyllikki kehuu matkan aikana nautittuja aterioita sekä matkanjohtajaa.

  • Kyllä Kristina osaa matkalaisensa ruokkia. Söimme matkalla ihastuttavia ruokia, eikä niissä ollut mitään moitittavaa. Parhaiten mieleeni jäi ravintola Pulvertum, jossa oli erinomaista liharuokaa ja historian havinaa tavoitteleva sisustus. Ravintola oli lähellä Dresdenin kuuluisaa kirkkorakennusta.

DDR-matkasta erityisen teki myös matkanjohtajan laaja tietotaito.

  • Saimme jokaisesta kohteesta laajat esitykset ja matkanjohtaja Jukka käänsi kohteissa olevien oppaiden esitykset meille suomeksi.
Ravintola Pulvertumin ruokalista DDR-kaupunki Dressdenissä.
Ravintola Pulvertumin ruokalista

Seikkailu Hampurin rautatieasemalla

Kyllikille sattui Hampurin rautatieasemalla pieni oma seikkailu – hän kadotti ihmispaljoudessa näköyhteyden matkanjohtajaan ja metsästi samalla vaihtunutta junaraidetta.

  • Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain yhteyden matkakaveriini ja matkanjohtajan hyvällä avustuksella löysin muiden joukkoon.

Matkustaminen oli pienestä seikkailusta huolimatta Kyllikin mielestä vaivatonta ja helppoa. 

  • Olin erittäin tyytyväinen matkaani.

 

Seuraava Leipzigiin ja Berliinin suuntautuva DDR-teemainen matka järjestetään toukokuussa.


Tutustu matkaan täällä ja varaa oma paikkasi!