Singapore silhuetti Singapore silhuetti

Kaakkois-Aasian risteily Singaporesta Hong Kongiin 5.12.2026

Hinta alk.
Lähtöpäivä 5.12.2026
Matkan kesto 16 yötä
Matkan tyyppi Löytöretket

Reitti

Singapore (Singapore) Ko Samui (Thaimaa) Laem Chabang (Bangkok Thaimaa) Sihanoukville (Kambodža) Phu My (Ho Chi Minh City Vietnam) Nha Trang (Vietnam) Da Nang (Vietnam) Ha Long Bay (Vietnam) Hongkong (Kiina)

Temppeleitä, siirtomaa-ajan kaupunkeja ja rannikon maisemia

Hoi Anin kaduille on ripustettu silkkisiä lyhtyjä riveihin ja läheisen talon avoimella sisäpihalla palaa suitsuke pienen alttarin edessä merkkinä arjen pienestä rituaalista. Vanhankaupungin keltaiseksi kalkitut julkisivut ja tummuneet puuparrut ovat nähneet ajan, jolloin kauppiaat saapuivat satamaan Kiinasta ja Japanista saakka. Samojen seinien suojassa eletään nyt arkea, jossa vuosisataiset perinteet kulkevat rinnakkain nykypäivän kanssa.

Tämä risteily yhdistää Kaakkois-Aasian keskeiset kulttuurikaupungit ja rannikkokohteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Matka alkaa Singaporesta ja jatkuu Thaimaan, Kambodžan ja Vietnamin kautta Hongkongiin. Reitin varrella tutustutaan suurkaupunkien historiaan, buddhalaisiin temppeleihin, siirtomaa-ajan arkkitehtuuriin sekä rannikon ja saariston maisemiin. Useissa satamissa ohjelmaan sisältyy opastettu retki, ja päivät merellä rytmittävät mukavasti kokonaisuutta. Pidemmät vierailupäivät Bangkokin ja Da Nangin alueella mahdollistavat perusteellisen tutustumisen kohteisiin, ja risteilyn päätteeksi Hongkongissa ehditään vielä kaupunkikierrokselle ennen suoraa paluulentoa Helsinkiin.

Matkanjohtajasi🧭 Saura Paananen

Tarinat eivät synny sattumalta – kolme syytä lähteä tälle matkalle

  1. Kaakkois-Aasian suurkaupungit
    Singapore, Bangkok, Ho Chi Minh City ja Hongkong näyttävät alueen historian ja nykyisyyden: temppeleitä, siirtomaa-ajan rakennuksia ja tiivistä kaupunkielämää. Useissa kohteissa ohjelmaan sisältyy opastettu retki.
  2. Vietnamin rannikko ja Unescon kohteet
    Hoi Anin vanhakaupunki, Ha Long Bayn kalkkikivisaaret ja Nha Trangin cham-tornit tuovat esiin Vietnamin kulttuurin ja maiseman eri puolet.
  3. Johdonmukainen kokonaisuus
    Retket ja päivät merellä vuorottelevat selkeästi. Matkanjohtaja on mukana koko matkan ajan, ja kaikki on etukäteen järjestetty.

 

Kristinan vastuullisuusteko on taimiteko Lähtemällä tälle matkalle kasvatat Suomeen uutta metsää ja työllistät suomalaisia nuoria. Lue lisää vastuullisuusteosta

Matkaohjelma

KC kartta www lev 1200px Kaukoidan risteily 05 12 2026

Hintaan sisältyvät ateriat on merkitty matkaohjelmaan (A=aamiainen, L= lounas, P=päivällinen, TH=täysihoito).

Lentoaikataulut sitoumuksetta

Menolento 5.12.2026
AY  131 Helsinki 00.05 – 18.40 Singapore

Paluulento 20.12.2026
AY  100 Hong Kong 21.45 – 05.45 Helsinki (saapuminen 21.12.2026)

Huom. Lentoaikataulut ovat paikallista aikaa.

Lauantai 5.12. lento Helsinki – Singapore (Singapore) (P)

  • Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja yölento Singaporeen, jonne saavumme alkuillasta seuraavana päivänä. Kuljetus 4* Concorde Hotel (tai vastaava) ja yhteinen illallinen.

Sunnuntai 6.12. Singapore (Singapore), laiva lähtee klo 17.00 (A,P)

Singapore on moderni ja vehreä kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa, jossa aasialaiset perinteet ja kansainvälinen suurkaupunkielämä kohtaavat luontevasti. Pilvenpiirtäjien täyttämä keskusta, siirtomaa-ajan rakennukset ja monikulttuuriset kaupunginosat, kuten Chinatown, Little India ja Kampong Glam, kertovat maan rikkaasta historiasta. Kaupunki tunnetaan siisteydestään, tehokkuudestaan ja turvallisuudestaan. Trooppinen ilmasto, vehreät puistot ja laadukas ruokakulttuuri tekevät Singaporesta kiinnostavan yhdistelmän urbaania sykettä ja puutarhakaupunkia.

  • Matkan hintaan sisältyvä retki: Kulttuurin Singapore
    Kaupunkikierroksella tutustumme Kampong Glamin historiallis-malaijilaiseen kaupunginosaan ja sen vaikuttavaan Sultan-moskeijaan. Little Indiassa tuoksuvat mausteet ja värikkäät temppelit kertovat intialaisesta perinteestä, kun taas Chinatownissa siirtomaa-ajan rakennukset ja modernit kahvilat luovat kiehtovan kontrastin. Päivän kruunaa vierailu Singaporen kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka trooppinen kasvillisuus ja orkideapuutarha kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

    • Retki toteutetaan osana kansainvälistä ryhmää. Matkanjohtaja kääntää suomeksi mahdollisuuksien mukaan.
  • Kaupunkikierroksen jälkeen kuljetus satamaan ja laivaan nousu.

Maanantai 7.12. Päivä merellä (TH)

  • Rentouttavaa päivää merellä vietetään laivan palveluista nauttien On aikaa lepoon ja palautumiseen: voit lukea, käydä hieronnassa, tai vain katsella maisemaa kannella.

Tiistai 8.12. Ko Samui (Thaimaa) klo 07.00 – 15.00 (TH)*

Ko Samui  tunnetaan kookospalmurannoistaan, vehreistä kukkuloista, temppeleistä ja rennosta tunnelmasta. Vierailun aikana voi tutustua esimerkiksi Big Buddha -patsaaseen, joka kohoaa näyttävästi saaren pohjoisosassa, tai kuljeskella Fisherman’s Villagen tunnelmallisilla kaduilla. Saaren sisäosissa vesiputoukset ja viidakkomaisemat tarjoavat vastapainoa rantamaisemille. Ko Samuissa yhdistyy perinteinen thaimaalainen elämänmeno ja leppoisa lomailu tropiikon lämmössä. *Maihinmeno venekuljetuksella.

  • Voit lähteä laivayhtiön lisämaksulliselle retkelle (varaukset ja saatavuus laivalta) tai tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Kristinan matkanjohtaja antaa mielellään vinkkejä tutustumisen arvoisista kohteista.

Keskiviikko 9.12. Laem Chabang (Bangkok, Thaimaa) tulo klo 07.30 (TH)

Satamasta suuntaamme kohti Bangkokia, Thaimaan värikästä pääkaupunkia. Päivän aikana tutustumme kaupungin keskeisiin nähtävyyksiin, kuten Kultaisen Buddhan temppeliin (Wat Traimit) ja vaikuttavaan Wat Phoon, jossa lepää kuuluisa suuri Buddha-patsas. Ajomatkalla näemme vilkasta katuelämää, moderneja ostoskeskuksia ja perinteisiä kanavia. Bangkok on kiehtova yhdistelmä loistokkaita temppeleitä, kuninkaallista historiaa ja urbaania sykettä. Päivän retki tarjoaa monipuolisen katsauksen kaupungin kulttuuriin ja arkkitehtuuriin.

Vinkki: Pidä mukana kevyt huivi tai hartiahuivi temppelivierailuja varten.

  • Risteilyn hintaan sisältyvä retki: Bangkokin kohokohdat (n. 5h)
    • Sisältö täsmentyy myöhemmin. Retki toteutetaan osana kansainvälistä ryhmää. Matkanjohtaja kääntää suomeksi mahdollisuuksien mukaan.

Torstai 10.12 Laem Chabang (Bangkok, Thaimaa) laiva lähtee klo 15.00 (TH)

Toinen päivä Bangkokin alueella antaa mahdollisuuden syventyä kaupungin monimuotoisuuteen omatoimisesti tai lisäretkellä. Voit suunnata Grand Palaceen ihailemaan Smaragdibuddhan temppeliä tai tehdä veneretken Chao Phraya -joella, jonka varrella kohoavat niin modernit pilvenpiirtäjät kuin perinteiset puutalot. Bangkokin tunnelma vaihtelee rauhallisista temppeleistä vilkkaisiin markkinoihin ja kattoterasseihin. Iltapäivällä palaamme satamaan ja risteily jatkuu kohti uusia seikkailuja.

Vinkki: Kokeile pad thaita aidossa paikallisravintolassa.

  • Voit lähteä laivayhtiön lisämaksulliselle retkelle (varaukset ja saatavuus laivalta) tai tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Kristinan matkanjohtaja antaa mielellään vinkkejä tutustumisen arvoisista kohteista.

Perjantai 11.12. Sihanoukville (Kambodža) klo 08.00 – 21.00 (TH)

Sihanoukville tunnetaan hiekkarannoistaan ja leppoisasta ilmapiiristään, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua paikalliseen arkeen ja buddhalaisiin temppeleihin. Lähialueilla voi vierailla esimerkiksi Wat Leu -temppelissä, josta avautuvat näkymät merelle, tai tutustua perinteisiin markkinoihin. Päivä tarjoaa kontrastin suurkaupunkien vilinälle ja mahdollisuuden nähdä Kambodžaa hieman rauhallisemmasta näkökulmasta.

Vinkki: Maista tuoretta kampotinpippurilla maustettua mereneläväannosta – alue on kuuluisa tästä laadukkaasta pippuristaan.

  • Voit lähteä laivayhtiön lisämaksulliselle retkelle (varaukset ja saatavuus laivalta) tai tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Kristinan matkanjohtaja antaa mielellään vinkkejä tutustumisen arvoisista kohteista.

Lauantai 12.12. Päivä merellä (TH)

Päivä merellä tarjoaa hengähdystauon kaupunkien vilinästä. Kaukana horisontissa siintävä avomeri luo täydellisen taustan rauhoittumiselle. Aamupäivän voi viettää aurinkokannella tai uppoutua hyvään kirjaan merituulen puhallellessa lempeästi. Laivan ravintoloissa voi nauttia monipuolisia herkkuja, ja iltapäivän ohjelmaan voi sisältyä esityksiä tai työpajoja.

Vinkki: Hemmottele itseäsi kylpylän kuumakivihieronnalla tai varaa paikka kokkikurssilta.

Sunnuntai 13.12. Phu My (Ho Chi Minh City, Vietnam) klo 06.00 –18.00 (TH)

Phu Myn satamasta suuntaamme kohti Ho Chi Minh Cityä, entistä Saigonia, joka on Vietnamin suurin ja vauhdikkain kaupunki. Ajomatka kulkee maaseudun riisipeltojen ja kumiplantaasien halki ennen saapumista miljoonakaupungin sykkeeseen. Perillä tutustumme keskeisiin nähtävyyksiin, kuten Itsenäisyyspalatsiin, siirtomaa-ajan arkkitehtuuria edustavaan keskuspostiin sekä Notre Damen katedraaliin. Kaupungin leveät bulevardit, vilkas katuliikenne ja värikkäät markkinat kertovat sen monivaiheisesta historiasta ja nopeasta kehityksestä moderniksi metropoliksi.

  • Risteilyn hintaan sisältyvä retki: Ho Chi Minh Cityn kohokohdat (n. 4 h)
    Phu Myn satamasta suuntaamme maisemalliselle ajomatkalle kohti Ho Chi Minh Cityä, entistä Saigonia. Reitti kulkee riisipeltojen ja kumiplantaasien halki, ja matkalla näemme vilkasta paikallisliikennettä. Kaupungissa tutustumme keskeisiin nähtävyyksiin siirtomaa-ajan rakennusten ja värikkäiden markkinoiden lomassa. Vierailemme Itsenäisyyspalatsissa, joka tuli tunnetuksi Vietnamin sodan päättymisestä vuonna 1975. Palatsissa näemme muun muassa vastaanotto- ja ruokasaleja sekä kellaritilat vanhoine viestintälaitteineen. Ajamme ohi 1800-luvulta peräisin olevan Notre Damen katedraalin ja vierailemme Saigonin keskuspostissa, joka yhdistää eurooppalaisen arkkitehtuurin ja aasialaiset sisustuselementit. Päivän aikana nautimme buffetlounaan paikallisessa hotellissa. Retkeen sisältyy myös vierailu vuonna 1929 perustetussa historian museossa, jossa tutustutaan Vietnamin kulttuurien kehitykseen pronssikaudelta nykypäivään. Lopuksi palaamme takaisin Phu Myn satamaan.

    • Retki toteutetaan osana kansainvälistä ryhmää. Matkanjohtaja kääntää suomeksi mahdollisuuksien mukaan.

Maanantai 14.12. Nha Trang (Vietnam) klo 09.00 – 18.00 (TH)

Nha Trang tunnetaan pitkistä hiekkarannoistaan ja kirkkaista vesistään. Kaupunki yhdistää rantaloman ja kulttuurin, sillä alueella sijaitsevat muun muassa historialliset Po Nagar -cham-tornit, jotka kertovat muinaisen Champa-kulttuurin perinnöstä. Rantabulevardi houkuttelee kävelylle ja kahviloihin, ja merituuli tuo virkistystä trooppiseen päivään.

Vinkki: Kokeile paikallista pho-keittoa tai tuoreita kevätrullia rantakadun ravintoloissa.

  • Voit lähteä laivayhtiön lisämaksulliselle retkelle (varaukset ja saatavuus laivalta) tai tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Kristinan matkanjohtaja antaa mielellään vinkkejä tutustumisen arvoisista kohteista.

Tiistai 15.12. Päivä merellä (TH)

Risteily jatkuu Etelä-Kiinan merellä. Päivä antaa tilaisuuden nauttia kiireettömästä aikataulusta ja laivan palveluista. Voit viettää aikaa kuntosalilla, osallistua tanssitunnille tai vain katsella horisonttia. Merimatka on olennainen osa risteilykokemusta joka sitoo yhteen satamapäivien elämykset ja antaa aikaa muistojen tallentamiseen.

Vinkki: Osallistu laivan iltaohjelmaan ja koe kansainvälistä risteilytunnelmaa parhaimmillaan.

Keskiviikko 16.12. Da Nang (Vietnam) klo 07.00 – 23.59

Da Nangista suuntaamme Hoi Anin historialliselle alueelle. Hoi Anin vanhakaupunki hurmaa lyhdyin koristelluilla kaduillaan ja hyvin säilyneillä puutaloillaan. Kaupunki oli aikoinaan tärkeä kauppasatama, ja sen arkkitehtuurissa näkyvät japanilaiset, kiinalaiset ja eurooppalaiset vaikutteet. Opastetulla kävelyllä tutustumme perinteiseen kauppiastaloon ja tunnelmallisiin kujiin. Pitkä satamapäivä mahdollistaa myös Da Nangin rantamaisemien tai Marble Mountains -kukkuloiden ihailun.

Vinkki: Illan hämärtyessä syttyvät lyhdyt luovat taianomaisen tunnelman, joten varaa aikaa iltakävelyyn.

  • Risteilyn hintaan sisältyvä retki: Hoi Anin kohokohdat (n. 5h)
    Tutustu Vietnamin kiehtovaan keskiosaan maisemallisella ajomatkalla Da Nangin keskustan halki. Reitin varrella näemme siirtomaa-ajan tyylisiä rakennuksia ja varjoisia, puiden reunustamia katuja.Matka jatkuu Hoi Aniin, jonka arkkitehtuuri, kulttuuri ja tavat heijastavat vuosisatojen aikana saapuneiden itämaisten ja länsimaisten kauppiaiden vaikutusta. Monet puutalot ovat peräisin 1800-luvun alkupuolelta, mikä antaa kaupungille sen ainutlaatuisen tunnelman. Opastetulla kävelyllä kuljemme vanhankaupungin kapeilla kujilla ja vierailemme perinteisessä kauppiastalossa, jossa näkyy eurooppalaisten, japanilaisten ja kiinalaisten tyylien mielenkiintoinen yhdistelmä.

    • Retki toteutetaan osana kansainvälistä ryhmää. Matkanjohtaja kääntää suomeksi mahdollisuuksien mukaan.

Torstai 17.12. Päivä merellä (TH)

  • Rentouttavaa meripäivää vietetään nauttien laivan palveluista.

Perjantai 18.12. Ha Long Bay (Vietnam) klo 08.00 – 21.00

Ha Long Bayn tuhannet kalkkikivisaaret muodostavat yhden Vietnamin vaikuttavimmista maisemista. Unescon suojelema lahti tarjoaa henkeäsalpaavia näkymiä smaragdinvihreän veden keskeltä kohoaviin kivimuodostelmiin.

Vinkki: Ota mukaan kamera ja kiikarit – lahden yksityiskohdat paljastuvat parhaiten rauhassa tarkkaillen.

  • Risteilyn hintaan sisältyvä retki: Ha Long Bayn risteily (n. 5h)
    Retkellä risteilemme lahden suojaisissa poukamissa ja näemme kelluvia kalastajakyliä sekä luolia, joita meri on muovannut vuosituhansien aikana. Maisema on lähes epätodellinen ja yksi koko matkan kohokohdista.

    • Sisältö täsmentyy myöhemmin. Retki toteutetaan osana kansainvälistä ryhmää. Matkanjohtaja kääntää suomeksi mahdollisuuksien mukaan.

Lauantai 19.12. Päivä merellä (TH)

Viimeisenä päivänä merellä nautiskellaan risteilyn rauhallisesta rytmistä ennen matkan päätöstä Hong Kongiin. Päivä voi kulua merimaisemia katsellen, matkamuistoja järjestellen tai hyvässä seurassa keskustellen koetuista elämyksistä. Yhteinen illallinen ja illan viihdehetki kokoavat matkan tunnelmat yhteen.

Vinkki: Nauti aamukahvi tai iltadrinkki lempipaikassasi kannella ja anna merituulen viimeistellä risteilykokemus.

Sunnuntai 20.12. Hongkong (Kiina) tulo klo 07.00 – Paluulento Helsinkiin (A,L,P)

  • Matkan hintaan sisältyvä retki: Hongkongin kohokohdat
    Satamasta lähdemme tutustumaan Hongkongin tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Päivä alkaa ajolla Victoria Peakille, joka on kaupungin kuuluisin näköalapaikka. Huipulta avautuvat upeat panoraamanäkymät pilvenpiirtäjien täyttämään kaupunkiin ja Victoria Harbourin satamaan. Jatkamme ajomatkaa keskustan halki ja vierailemme perinteisessä temppelissä, jossa voi aistia paikallista uskonnollista elämää ja nähdä suitsukekierteitä sekä värikkäitä alttareita. Retken aikana nautimme lounaan Kowloonin puolella sijaitsevassa ravintolassa. Lounaan jälkeen kävelemme Tsim Sha Tsuin rantapromenadilla, josta avautuvat klassiset näkymät Hongkongin siluetille ja satamaan. Päivä jatkuu vierailulla Stanley Marketissa tai muilla paikallisilla markkinoilla, joissa voi katsella matkamuistoja ja seurata vilkasta katuelämää.
  • Laiva saapuu aamulla satamaan, aamiainen laivalla ja laivastanousu. Päivän aikana ehdimme kokea Hongkongin kohokohdat. Illalla kevyt illallinen, kuljetus lentokentälle, josta suora lento Helsinkiin.

Maanantai 21.12. Saapuminen Helsinkiin aikaisin aamulla

Matka Kaakkois-Aasian kiehtoviin kulttuureihin ja maisemiin päättyy, mutta muistot trooppisista saarista, historiallisista kaupungeista ja meripäivien rauhasta säilyvät pitkään.


Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Hintatiedot

Hinnat € / hlö

Hytti 2 hlö 1 hlö
Parvekehytti (kat. VD) 6 150
Ulkohytti (kat. F) 5 995 6 995

Hintaan sisältyy

  • Lennot ja kuljetukset:
    • Reittilennot economy-luokassa Helsinki – Singapore, Hongkong – Helsinki
    • Lentokenttä-/satamakuljetukset
    • Muut matkaohjelmassa mainitut kuljetukset
  • Hotelliyöpymiset
    • hotelliyö Singaporessa sis. aamupalan
    • 1 x lounas Hongkong
    • 2 x illallinen Singapore ja Hongkong
  • Risteily:
    • 14 yön risteily Westerdam -laivalla, majoitus valitussa hyttiluokassa
    • Täysihoito (aamiaiset, lounaat, illalliset, välipalat), HUOM! EI sis. alkoholijuomia
    • Kapteenin juhlaillallinen
    • Viihde ja ohjelma laivalla
    • Kuntosalin ja allas-alueiden käyttö
    • Palvelumaksut laivalla
  • Matkaohjelman mukaiset retket
  • Muut maksut:
    • Matkustaja- ja satamamaksut
    • Lentoverot
    • Muut viranomaismaksut
  • Kristinan matkanjohtajan palvelut:
    • Mukana koko matkan ajan Helsingistä lähtien
    • Vastaa käytännön matkajärjestelyistä
    • Tulkkaa Kristinan retket suomeksi
    • Matkanjohtaja on Kristinan edustaja matkalla

Hintaan ei sisälly

  • Laivayhtiön lisämaksulliset retket
  • Henkilökohtainen matkavakuutus
  • Muut ruoat, juomat ja henkilökohtaiset kulut matkan aikana
  • Have It All -paketti ennen matkaa 840 € / hlö, hinta laivalla ostaessa lähes kaksinkertainen. Have It All -paketti tulee ostaa hytin kaikille matkustajille ja se sisältää:
    • Signature juomapaketti (palvelumaksuineen) – laaja valikoima väkeviä alkoholijuomia ja cocktaileja, viinejä, olutta (ikäraja 21 v.) sekä alkoholittomia vaihtoehtoja mm. limsoja ja erikoiskahveja (enintään 15 juomaa/päivä). Sisältää useimmat alle 11 USD maksavat juomat. Paketti ei sisällä ostoksia Signature Shopissa tai huonepalvelusta tilattuna
    • Ruokailu erikoisravintolassa (2 kertaa risteilyn aikana)
    • Laivan Wi-Fi veloituksetta (tietyin rajoituksin) – toimivuus merellä voi olla heikko.
    • 200 USD /hlö alennus varustamon retkistä, tiedustelut ja varaukset laivalta. Lisätietoja laivalta.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

 

 

 

Westerdam

Westerdam on Holland America Line -varustamon risteilyalus, joka on täydellinen valinta sinulle, joka haluat nauttia laadukkaasta ja rentouttavasta risteilykokemuksesta. Westerdam on palkittu useasti sen upeasta designista, viihdetarjonnasta ja ruokailuvaihtoehdoista. Westerdam on neljäs laiva, joka kantaa tätä nimeä varustamon historiassa, ja se on kunnianosoitus varustamon hollantilaisille juurille. Westerdam on moderni ja tyylikäs laiva, joka tarjoaa monipuolisia palveluja ja aktiviteetteja matkustajilleen. Laivalla voit nauttia kahdesta uima-altaasta ja neljästä porealtaasta, hemmotella itseäsi spa- ja wellness-keskuksessa, kokeilla onneasi kasinolla, ihastella Broadway-tason esityksiä tai elokuvia teatterissa. Westerdam risteilee ympäri vuoden eri kohteissa, kuten Karibialla, Alaskassa, Aasiassa ja Euroopassa. Laivalla noudatetaan rentoa pukeutumiskoodia päivisin ja elegantimpaa illallisilla. Laivalla on useita ravintoloita, joista osa vaatii lisämaksun tai varauksen.

Palvelut

Westerdamilla on kattava valikoima palveluja, jotka sopivat erilaisiin mieltymyksiin ja tarpeisiin. Voit rentoutua uima-altailla ja porealtailla, hemmotella itseäsi spa- ja wellness-keskuksessa, kokeilla onneasi kasinolla, nauttia viihdetarjonnasta teatterissa, baareissa ja klubeissa, lukea kirjoja ja pelata pelejä kirjastossa, shoppailla galleriassa, pitää hauskaa lasten ja nuorten kerhoissa ja varata retkiä retkitoimistosta. Laivalla on myös lääkäripalvelut, pesulapalvelut, valuutanvaihto ja internet-yhteys. Tarkemmat tiedot saat laivalta.

Explorations Cafe 2 Westerdam ©HollandAmericaLine

 

The Retreat Westerdam ©HollandAmericaLine

 

Lido Restaurant Westerdam ©HollandAmericaLine

 

Explorations Cafe1 Westerdam ©HollandAmericaLine

 

Majoitus

Kaikkien hyttien varustukseen kuuluvat WC, suihku, hierovat suihkupäät, kylpytuotteita, hiustenkuivain, istuinalue, TV, tallelokero, puhelin ja ilmastointi.

 

Signature Suite Westerdam ©HollandAmericaLine

Signature Suite

Valoisa sviitti, jossa lattiasta kattoon avattava ikkunat omalle parvekkeelle. Hytissä on tilava oleskelualue , kaksi Mariner’s Dream™ alavuodetta (muutettavissa parivuoteeksi) Euro Top -patjoilla. Kylpyhuoneessa on kaksi pesuallasta, poreallas ja suihku sekä erillinen suihkukoppi. Sviitin koko 34-36 m2

Parvekehytti Westerdam ©HollandAmericaLine

Verandah

Valoisa parvekehytti, jossa lattiasta kattoon avattavat ikkunat omalle parvekkeelle. Hytissä on istuinalue, kaksi Mariner’s Dream™ alavuodetta (muutettavissa parivuoteeksi) Euro-Top -patjoilla. Kylpyamme, jossa hierova premium-suihkupää. Hytin koko 17-33 m2 (sis.parveke)

Ikkunallinen hytti Westerdam ©HollandAmericaLine

Oceanview

Avara ikkunallinen hytti, jossa kaksi Mariner’s Dream™ alavuodetta (muutettavissa parivuoteeksi) Euro-Top -patjoilla Hytin koko 16-17 m2

Sisahytti Westerdam ©HollandAmericaLine

Inside

Sisähytti, jossa kaksi Mariner’s Dream™ alavuodetta (muutettavissa parivuoteeksi) Euro-Top -patjoilla Hytin koko 17-21 m2

 

Hyvä tietää

Internet ja matkapuhelin

Laivalla on lisämaksullinen langaton internetyhteys. Vaihtoehdot ja lisätiedot laivalta. Laivalla on oma aplikaatio, jonka voi ladata veloituksetta omalle laitteelle. Aplikaatiosta voi selata laivan palveluja mm. retkiä, esityksiä, ruokalistoja jne. Huomioithan että merellä internetin toimivuus voi olla epävakaista.

Käsihygienia

Käsihygieniasta huolehtiminen on tärkeä osa risteilyn onnistumista. Laivalla on desinfiointiaineannostelijoita, joita on tärkeää käyttää etenkin ruokailujen ja WC-käyntien yhteydessä käsienpesun rinnalla.

Maksuvälineet / risteilytili

Laivalla on käytössä oma luottokortti, jolta veloitetaan risteilyhintaan sisältymättömät ostot. Risteilytilin voi maksaa joko luottokortilla (Visa, Mastercard, American Express, Discover), pankkikortilla tai käteisellä (jolloin asetetaan 60 $ / päivä katevaraus/talletus risteilyn alussa).

Huom! Pankki- ja luottokortissasi saattaa olla käytössä rajoituksia verkkomaksukelpoisuudessa sekä aluerajauksia, jotka estävät kortin käytön ulkomailla ja laivalla. Varmistathan luottokortin voimassaolon ja verkkomaksukelpoisuuden jo ennen matkaa.

Neuvonta

Laivan neuvonta on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa kannella 1.

Palveluraha

Laivalla maksetaan kansainvälisen tavan mukaan palvelurahaa miehistölle. Kristina on sisällyttänyt palvelurahan tämän laivan risteilyn hintaan. Laivan ravintoloissa, baareissa ja spa-hoidoissa ostoksiin lisätään automaattisesti 15% palveluraha.

Pukeutuminen

Päiväsaikaan pukeutuminen on rentoa. Iltaisin ravintoloissa toivotaan ”Resort casual” -tyylistä pukeutumista. Tämä tarkoittaa siistiä arkipukeutumista eli esimerkiksi kauluspaitaa ja housuja miehille, jota voi täydentää vaikkapa irtotakilla ja halutessaan kravatilla. Naisilla resort casual tarkoittaa rentoa ja tyylikästä pukeutumista, joka voi muodostua mekosta/hameesta tai pitkistä housuista ja sopivasta yläosasta. Uima-asut tai muu allasvaatetus, hihattomat paidat tai shortsit eivät ole sallittuja ravintoloissa iltaisin.

Risteilyllä järjestetään yksi gaalailta viikon risteilyllä, kaksi gaalailtaa kahden viikon risteilyillä ja kolme gaalailtaa pidemmillä risteilyillä. Gaala-iltana toivotaan pukeutumista tummaan pukuun, smokkiin tai takkiin ja kravattiin. Naisilla tämä tarkoittaa esimerkiksi cocktail-mekkoa, iltapukua tai tyylikästä housupukua.

Buffet- ravintola ja huonepalvelu ovat tarjolla kaikille niille, jotka haluavat pukeutua illalla myös rennommin.

Risteilyaikataulu

Vaikka risteilyt pyritään toteuttamaan aina suunnitellun aikataulun mukaisesti, luonnonolot, lakot tai muut tekniset ongelmat esimerkiksi satamissa saattavat vaikuttaa risteilyreittiin ja aikatauluun. Joskus joku satama saattaa myös jäädä tästä syystä väliin. Joissain satamissa laiva ei välttämättä pääse kiinnittymään laituriin ja jää ankkuriin. Tällöin maihinmeno tapahtuu venekuljetuksella, mikä vaatii normaalia fyysistä kuntoa ja kunnollisia jalkineita. Pidätämme oikeuden reittimuutoksiin. Viime kädessä muutoksista päättää aluksen päällikkö.

Sähkö ja adapteri

220 V. Hytissä on eurooppalainen pistoke. Suosittelemme kuitenkin varaamaan varmuuden vuoksi myös matka-adapterin mukaan.

Tupakointi

Tupakointi laivan sisätiloissa on kielletty. Tupakoitsijoille on varattu rajatut alueet laivan ulkokansilla.

Tekniset tiedot ja laivakartta

  • Rakennettu: 2004 Fincantieri, Marghera, Italia. Viimeisin uudistus 2017.
  • Pituus: 285 metriä
  • Leveys: 32,25 metriä
  • Bruttovetoisuus (GRT): 82 500
  • Ilmastointi: Kyllä
  • Hissi: Kyllä
  • Matkustajamäärä: 1 964
  • Miehistöä: 817
  • Alusrekisteri: Alankomaat
  • Sähkö: 110 / 220 V AC
  • Aluksen kieli: Englanti
  • Valuutta aluksella: Yhdysvaltain dollari

 

Westerdam laivakartta

Huomioitavaa

  • Varmistathan passin voimassaolon ja kunnon. Tällä risteilyllä passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkan jälkeen. Mikäli tarvitset uuden passin, hanki se ajoissa.
  • Matkan onnistumiseksi ja oman viihtyvyyden takaamiseksi edellytämme kaikilta matkustajilta riittävää toimintakykyä. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
  • Retkillä ja lentokentillä on paljon kävelyä, maasto ja eri kävelytasot voivat olla vaihtelevia. Kierroksiin saattaa sisältyä myös jyrkkiä portaita.
  • Pidätämme oikeuden reittimuutoksiin. Sääolosuhteet saattavat vaikuttaa risteilyreittiin ja aikatauluun.
  • Joissain satamissa laiva ei välttämättä pääse kiinnittymään laituriin ja jää ankkuriin. Tällöin maihinmeno tapahtuu venekuljetuksella, joka vaatii normaalia fyysistä kuntoa ja tukevia jalkineita.
  • Vinkit on laadittu inspiraatioksi ja omatoimista tutustumista varten. Ne eivät kuulu matkapaketin sisältöön, eikä niiden toteutumista voida taata.
  • Retkille suosittelemme kevyttä ja mukavaa vaatetusta lämpimän ja kostean ilmaston vuoksi. Hyvä valinta on hengittävä paita, shortsit, hame tai kevyet pitkät housut sekä mukavat kävelykengät.
  • Kevyt pitkähihainen paita tai huivi on hyödyllinen suojaksi auringolta, ilmastoitujen tilojen viileydeltä sekä hyttysiltä. Päähine ja aurinkosuoja ovat myös suositeltavia.
  • Temppeleihin tai uskonnollisiin kohteisiin suuntautuvilla retkillä tulee varautua peittämään olkapäät ja polvet.
  • Laivalla järjestetään risteilyn aikana Orange Night, teemailta, jolloin matkustajia toivotaan pukeutumaan oranssiin tai lisäämään asuunsa oranssi yksityiskohta. Ilta näkyy laivan ohjelmassa esimerkiksi koristeluna, musiikkina ja teeman mukaisena tunnelmana ravintoloissa ja baareissa. Osallistuminen on vapaaehtoista, mutta moni tuo mukanaan huivin, paidan, korun tai muun oranssin asusteen osaksi illan ohjelmaa.
  • Matkan vähimmäisosallistujamäärä on 15 hlö.
  • Huom. kaikkien matkustajien tulee täyttää ja lähettää ennen matkustamista Singaporeen maahantulokaavake. Kaavake on sivustolla https://eservices.ica.gov.sg/sgarrivalcard/ ja se tulee täyttää ja lähettää viimeistään 3 pvää ennen maahantuloa. Täytä kaavake huolellisesti ja ota se tulostettuna matkalle mukaan. Muista mahdollisista matkustusasiakirjoista informoimme erikseen.
  • Muista mahdollisista viisumeista ja matkustusluvista ilmoitamme erikseen.

HYVÄ TIETÄÄ MATKUSTAJILLE

Peruutus- ja maksuehdot 

Kristina Cruises Oy peruutusehdot (erityisehto kohta 4.4.)

Tämän matkan peruutusehdot poikkeavat Yleisistä matkapakettiehdoista (kohta 4.1.) ja näitä noudatetaan peruutuksen syystä riippumatta. Matkan peruutusajankohdaksi katsotaan se aika, jolloin Kristina saa tiedon peruutuksesta. Jos matkustaja ei käytä jotain varaamaansa palvelua, hänelle ei muodostu oikeutta maksujen palautukseen käyttämättä jääneiden palveluiden osalta.

  • Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa viimeistään 150 vuorokautta ennen sen alkamista, peruutuskulut ovat ennakkomaksun suuruiset.
  • Mikäli peruutus tapahtuu 149 – 90 vuorokautta ennen matkan alkua, peruutuskulut ovat ennakkomaksun ja 2. maksuerän suuruiset.
  • Mikäli peruutus tapahtuu 89 – 45 vuorokautta ennen matkan alkua on matkanjärjestäjällä oikeus periä 50 % matkan kokonaishinnasta.
  • Mikäli peruutus tapahtuu 44 vuorokautta ennen matkan alkua tai myöhemmin, on matkanjärjestäjällä oikeus periä 95% matkan hinnasta.

Huomioithan, että peruutuskulut veloitetaan, vaikka matkan loppumaksua ei olisi vielä maksettu.

Kehotamme hankkimaan peruutusturvan sisältävän matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen jo matkan varausvaiheessa. Tarkista vakuutuksesi mahdolliset vastuurajoitukset, jotka saattavat lisätä matkustajan omaa vastuuta. On hyvä huomioida, että eri vakuutusyhtiöillä tämä vaihtelee erittäin merkittävästi.

Matkustaja on aina ensisijaisesti vastuussa itse itsestään ja omaisuudestaan. Matkustajavakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaan mm. odottamattomia ja äkillisiä sairastumisia ja tapaturmia. Jos matkustajalla ei ole vakuutusta tai kyse ei ole esim. äkillisestä sairastumisesta, vastaa matkustaja itse kuluistaan. Vakuutuksen lisäksi suosittelemme hankkimaan KELA:sta maksuttoman Eurooppalaisen sairaanhoitokortin, jolla pääsee EU- ja Eta-maissa hoitoon myös pitkäaikaissairauden niin vaatiessa. Matkavakuutuksissa näitä tilanteita on voitu rajata. Sairaalassa annetun hoidon hinta voi myös ylittää matkavakuutuksen hoitokaton.

Maksuehdot

Matkustajan on tarkastettava laskuista sekä passista niiden oikeellisuus ja se, että palvelukokonaisuus vastaa sovittua sekä on välittömästi ilmoitettava mahdollisista virheistä matkanjärjestäjälle.

  • Ennakkomaksu on 500 € / hlö. Internetin kautta tehdyissä varauksissa ennakkomaksu on maksettava varauksen yhteydessä. Maksamalla ennakkomaksun laskuun merkittyyn eräpäivään mennessä asiakas vahvistaa ilmoittautumisen ja matkasopimus syntyy. Ennakkomaksun suorittamatta jättämistä ei katsota peruutukseksi, vaan matkustajan on tehtävä matkan peruutus Kristina Cruises Oy:lle.
  • Maksuerien 2. ja 3. suorituksia varten lähetetään myöhemmin erilliset laskut.
    • Maksuerä 2. 1.000 eur / hlö. Eräpäivä 30.6.2026.
    • Maksuerä 3. Loppuosa matkan kokonaishinnasta. Eräpäivä 9.9.2026.

Kristina Cruisesin erityis- ja peruutusehdot

Yleiset matkapakettiehdot

 

 

Varausohje

Voit tarkastella matkan kokonaishintaa ennen matkustajatietojen täyttämistä, kun valitset ensin matkustajamäärän ja siirryt suoraan majoituksen ja lisäpalveluiden valintaan.

Maksutapoina käyvät:
Kristina maksutavat

+358 521144

Varaukset myös puhelimitse ma-pe klo 10-16. Ei erillisiä palvelumaksuja.

Varaa matka tästä

Valittu lähtö

Kaakkois-Aasian risteily Singaporesta Hong Kongiin 5.12.2026

Lähtö: 05.12.2026

Paluu: 21.12.2026

Valittu matkustajamäärä

Matkustajatiedot

    Valittu majoitus

      Lisäpalvelut