Joulun tuoksuja ja tunnelmaa Pohjois-Saksassa

Syksyn tullen katseemme kääntyilee itse kullakin joulua kohti – myös meillä Kristinalla. Voimme jo melkein aistia Saksan joulutorien mausteisia tuoksuja, nähdä itsemme herkuttelemassa hehkuviinillä ja tutustumassa saksalaiskaupunkien nähtävyyksiin.

Lähtisitkö mukaamme?

Pohjois-Saksaan ja ihanille joulutoreille pääsee vaivatta Kristinan ROPAX-risteilyllä. Mukavaa matkantekoa ja herkullista ruokaa – niitä on aina tarjolla ROPAX-risteilyillämme niin maissa kuin merelläkin. Merimatkat teemme Finnlinesin STAR-luokan hyvätasoisilla matkustajarahtilaivoilla. Perillä matkapakettiimme sisältyvät opastetut retket kohteissa ja majoitukset hotelleissa. ROPAX-risteilymme lähtevät Vuosaaren satamasta ja saapuvat Saksassa Travemündeen.

Risteilemme Saksaan ennen joulukiireitä marraskuussa kaksi kertaa ja joulukuussa kerran.

Pikkujouluristeily Pohjois-Saksan joulutoreille

Hannover joulumarkkinat

Marraskuun ensimmäisellä matkalla suuntaamme Hannoveriin ja sieltä Walsroden kautta Kiekebergiin. Matkamme ensimmäisenä kaupunkikohteena on Hannover, jossa opastetun kiertoajelun jälkeen käymme ihastelemassa joulumarkkinoiden upeaa tunnelmaa. Iltamme kruunaa GOP-teatterin varietee ja useamman kerran palkittu, kolmen ruokalajin upea illalliskokemus.

Hannoverin jälkeen suuntaamme Walsrodeen, jossa vierailemme ainutlaatuisella Ginsengiä viljelevällä tilalla, Schnuckenbräu-panimolla ja Walsroden luostarissa. Luostarin erityisyytenä on sen koristeellinen kappeli ja seesteinen tunnelma. Päivän päätteeksi suuntaamme jälleen joulumarkkinoille – tällä kertaa Kiekebergin historialliselle ulkoilmamuseoalueelle. Joulutori on erinomainen paikka tehdä ostoksia, sillä kojuissa myydään käsityöläisten koruja, vaatteita, puu- ja nahkatuotteita sekä paljon muuta.

Risteillen Berliinin joulutunnelmaan

Berliinin joulumarkkinat

 Viiden yön mittainen elämysmatka  Suomen Vuosaaresta Wismarin kautta Berliiniin karistaa jokaisen joulukiireet. Tällä joulunystävien unelmaristeilyllä ehdimme rentoutua Itämerellä, herkutella laivalla ja maissa sekä kuljeksia Berliinin ihanilla, historiallisilla joulumarkkinoilla. Berliinissä ehdimme nauttia tunnelmasta vuorokauden ympäri.

Berliinin joulutorit ovat vertaansa vailla, mutta matkalla ehdimme hieman muutakin: piipahdamme opastelulla kävelykierroksella Wismarin vanhassa kaupungissa ja käymme Heiligengrabessa, jossa tutustumme upeaan luostariin.

Joulu Saksassa

Haluaisitko viettää helpomman ja rennomman joulun risteillen ja Saksaan tutustuen? Jouluristeilymme Saksaan  lähtee Suomesta torstaina 22.12 ja on perillä Saksassa aatonaaton iltana. Laivassa nukuttujen hyvien unien jälkeen suuntaamme jouluaattona yksityiseen urkukonserttiin, joka pidetään vuodelta 1319 peräisin olevassa Pyhän Marian kirkossa Basthorstissa.

Konsertin jälkeen vierailemme Gut Basthorstissa, 800-vuotisen tilan pihapiirissä. Vietämme tilalla hetken musiikista nauttien ja hehkuviinillä herkutellen. Tällä matkalla pysähdymme myös Karls Erlebnisdorfissa, jossa saat päättää, nautitko punssin vai vierailetko FARO:n tislaamossa maistelemassa viskiä.

Tänä jouluna ei tarvitse kokata – aattoillaksi palaamme laivalle ja kokoonnumme nauttimaan illallisesta ruokajuomineen. Aaton juhlintaa jatketaan yhteislaulun ja toivelaulukonsertin merkeissä. Tällä matkalla koet erilaisen joulun!

Kiireetöntä joulun aikaa

Joulukiireiden karkoittaminen on mahdollista. ROPAX-risteilymme takaavat kiireetöntä joulutunnelmasta nauttimista tai helpotusta joulun viettoon.

 

Matkat varaat kätevästi verkkosivuiltamme!