Reitti
Ystävänpäivänä vuonna 1985 kotkalaisen Partasen perheen vesibussiyritys otti uuden suunnan ja ison loikan. Kristina Cruises Oy perustettiin ja siirryttiin matkustajalaivojen aikaan. Helmikuussa 2025 on siis aika juhlistaa 4-kymppistä Kristinaa!
Kevättalvinen juhlaristeily suuntaa Finnlinesin laivalla Saksaan, missä luvassa on monipuolinen, merihenkinen ohjelma. Matkan ensimmäiset kohteet ovat Wismar ja Stralsund, jotka kuuluvat UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Wismar henkii merellisyyttä ja
vanhan Hansa-kaupungin keskiaikaista kauneutta. Stralsundia hallitsee upea goottilainen tiilirakentaminen. Kaupungista löytyy myös mielenkiintoinen Ozeaneumin meritieteellinen museo. Kolmas vierailukohde on Rügenin saari, jonka kolme kaupunkia ovat omalla tavallaan viehättäviä.
Tällä matkalla laivalla ololla on ihan oma merkityksensä. Tarinoimme kuluneista vuosikymmenistä ja nautimme hyvästä musiikista sekä ruokapöytien antimista. Ja eiköhän kanssamatkustajia löydy myös monia tuttuja vuosien varrelta! Olethan mukana?
Juhlaristeilyn tunnelmasta vastaavat keikkalavojen konkarit Isto Hiltunen & Energia-trio, jotka johdattavat lähtöiltana juhlatansseihin. Hiltunen tunnetaan monipuolisena iskelmäartistina, joka taitaa laulamisen lisäksi myös usean eri instrumentin. Vuonna 2014 perustettu Energia on noussut nopeasti yhdeksi suosituimmista suomalaisista iskelmäorkestereista. Uransa aikana yhtye on tehnyt yhteistyötä kymmenien eturivin artistien kanssa.
Tälle matkalle liityntäkuljetus Kouvolan/Kotkan suunnalta!

Lähtemällä tälle matkalle kasvatat Suomeen uutta metsää ja työllistät suomalaisia nuoria. Lue lisää vastuullisuusteosta.









