26.9.2018 Kreikan klassikot 9 pv

Kroatia – Kreikka – Montenegro  

Valloittavaa ruokaa, pittoreskeja pikkukaupunkeja ja kauniita hiekkarantoja. Muinaisia monumentteja ja arkeologisia aarteita. Tällä lomaristeilyllä Kreikka vie sydämen – ellei ole sitä jo vienyt. Nouset laivaan Dubrovnikista, jonka muurien rajaama, meren äärelle rakennettu vanhakaupunki on Euroopan kuvauksellisimpia paikkoja mukulakivikujineen, palatseineen ja kirkkoineen. Meripäivän jälkeen jalkaudut Kreetalle. Ehkä lekottelet uimarannalla, tai vietät päivää kauniissa vanhassa Haniassa, putiikeissa ja tunnelmallisessa piensatamassa. Seuraava päivä on omistettu Ateenalle – Akropoliksen maailmankuuluille temppeleille, ulkoilmakahviloille ja katumarkkinoille. Kalamatassa kiehtoo aidon kreikkalaisen pikkukaupungin raukeus, seudun erityisen mehevät oliivit ja paikallisten täyttämät, rennot ja huokeat tavernat. Vuoristoisella ja vihreällä Korfulla odottavat pastellinväriset kylät ja viehkeä pääkaupunki, jonka arkkitehtuurissa on selvä venetsialainen leima. Paluumatkalla Dubrovnikiin pysähdyt vielä Kotorinlahdella Montenegrossa, jonka dramaattisia maisemia ei ylistetä turhaan.

 

Huom. Tämä risteily on tarkoitettu vain aikuisille

Elämysvinkkejä risteilylle

  • Hidasta tahtia, ota rennosti ja vietä päivää rannalla – kauniita auringonotto- ja uimapaikkoja löydät Kreetalta, Korfulta ja Kalamatasta. Meri on monilla rannoilla huikean kirkasta ja lempeän lämmintä.
  • Hemmottele kehoa ja mieltä. Katsele Kalamatan tai Korfun maalaismaisemia ja kaupunkinäkymiä polkupyörän kyydistä. Siemaile kierroksen päälle lasillinen kylmää jossakin tavernassa tai viilenny pulahtamalla mereen.
  • Anna Kotorinlahden vietellä. Vuonomaista merenlahtea leimaavat Välimerestä nousevat vuoret sekä historialliset kylät ja pikkukaupungit. Kuljeksi muurien suojaamassa, hienosti entisöidyssä Kotorin kaupungissa, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Istahda aukiokahvilaan ja nauti leppoisasta tunnelmasta.

Kristina®-matkanjohtajasi

Ulla Halsas

Matkaohjelma

Tarkempi matkaohjelma, joka sisältää tiedot eri ohjelmista ja palveluista laivalla jaetaan matkan aikana. Matkan hintaan sisältyvät täysihoitoruokailut (aamiaiset, illalliset ja lounaat) ja All Inclusive -juomapakettiin sisältyvät juomat tarjoillaan laivalla risteilyn aikana. Sääolosuhteet saattavat vaikuttaa risteilyreittiin ja aikatauluun.

Keskiviikko 26.9. Helsinki – Dubrovnik (Kroatia)

Tervetuloa Kristina®-risteilylle! Matkamme alkaa reittilennolla Dubrovnikiin, jossa majoitumme ensimmäiseksi yöksi hotelliin Cavtatiin ja nautimme yhteisen illallisen.

Torstai 27.9. Dubrovnik (Kroatia) lähtö klo 18.00.

Aamiaisen ja hotellista uloskirjautumisen jälkeen siirrymme bussilla Dubrovnikin vanhaan keskustaan, jossa teemme kevyen kävelykierroksen ja vietämme hieman vapaa-aikaa ennen laivaan nousua. Vierailu Dubrovnikissa on kuin aikamatka menneeseen. Kaupungissa itsessään on jo menneen ajan tunnelmaa, sillä kaupunkia suojaamaan rakennetut massiiviset muurit kätkevät sisälleen upeaa arkkitehtuuria, suihkulähteitä, palatseja, aukioita ja kirkkoja – kaikki rakennettuna samasta kiviaineksesta. Dubrovnik on kroatialaisen kulttuurin keskus ja monet taiteilijat ja tiedemiehet asuvat tällä alueella. Dubrovnik on erittäin suosittu risteilyalusten käyntisatama ja ruuhkaisina päivinä vanhassakaupungissa on vilinää. Illan tullen m/s Marella Celebration suuntaa merelle ja risteily voi alkaa.

Perjantai 28.9. Päivä merellä

Vietämme rentouttavaa meripäivää nauttien m/s Marella Celebrationin palveluista.

Lauantai 29.9. (Kreeta, Kreikka) klo 09.00 – 20.00

Hania on Kreetan toiseksi suurin kaupunki ja sijaistee Akrotirin ja Onichan niemien välissä. Hania jakautuu kahteen osaan. Uusi kaupunginosa tarjoaa tuulahduksen modernia elämää. Vanha kaupunki taas muodostuu useista alueista, jotka on rakennettu vanhan venetsialaisen sataman ympäristöön. Tunnelmaa lisäävät satamaa koristavat pastellisävyiset rakennukset sekä turkkilaiset ja venetsialaiset elementit vanhan kaupungin arkkitehtuurissa. Sanotaankin että Hanian vanhakaupunki on koko Kreetan kauneimpia kaupunkimaisemia.

Sunnuntai 30.9. Pireus/Ateena (Kreikka) klo 08.00 – 18.00

Ateena on historian todellinen aarreaitta, jonka lukuisat nähtävyydet tekevät lähtemättömän vaikutuksen vierailijaan. Akropolis-kukkula ja Parthenon-temppeli sijaitsevat vain noin puolen tunnin ajomatkan päästä Pireuksen satamakaupungista, johon risteilylaivat saapuvat.

Maanantai 1.10. Kalamata (Kreikka)  klo 08.00 – 17.00

Jos Kreikasta haluaa löytää rauhaa ja viehättävää elämänmenoa on Kalamata oikea paikka. Rantojen ja pienten kylien vuorottelemalla Kalamatalla aukioita koristavat kukkaset ja tavernat. Paikalliset pelailevat backgammonia ja keskittyvät ouzon siemailuun. Kuuluisat Kalamatan oliivit kuuluvat päivän naposteltaviin. Vuoden 1986 tuhoisa maanjäristys on jättänyt jälkensä Kalamataan ja monet historialliset nähtävyydet ovat vaurioituneet pahoin. Kaupungin uudelleenrakentaminen jatkuu edelleen. Arkeologisessa- ja kansallismuseossa kävijä voi tutustua yli 60 000 teokseen. Matkamuistoihin Kalamatalta kuuluvat paikallisten nunnien kutoma silkki sekä useat eri hunajalaadut unohtamatta herkullisia maailmankuuluja Kalamatan oliiveja.

Tiistai 2.10. Korfu (Korfu, Kreikka) klo 09.00 – 17.00

Korfu (Kerkyra), yksi Kreikan vehreimmistä saarista kylpee sitruspuiden, oliivilehtojen ja sypressien sulassa liitossa. Saarella on kirjava menneisyys, mutta sen upeat luonnonmaisemat, lämmin ilmasto sekä mielenkiintoinen historia tekevät Korfusta yhden suosituimmista lomakohteista Euroopassa. Niin Rooman, Bysantin, Venetsian, Ranskan kuin Englanninkin vallan alla ollut Korfu näyttää yhä tänä päivänä muistoja menneestä leveine katuineen, kapeine kujineen, aukioineen sekä antiikin aikaisine kirkkoineen etenkin historiallisessa Corfu Townissa, joka on listattu UNESCON maailmanperintöluetteloon. Vanhakaupunki, jonka arkkitehtuurissa näkyy niin renessanssi, barokki kuin klassinen aika, on yksi Korfun houkuttelevimpia nähtävyyksiä turkoosin meren ja kutsuvien rantojen lisäksi.

Keskiviikko 3.10. Kotor (Montenegro) klo 09.00 – 18.00

Kotorinlahden jylhät kalliomaisemat, siniturkoosina kimmeltävä meri ja erinomaisesti säilyneet historialliset pikkukaupungit tarjoavat kävijälle unohtumattoman elämyksen. Kotorin historiallisen keskustan ja vanhan puolustusjärjestelmän rakensivat venetsialaiset 1400-luvulla ja tätä mahtavuutta voi ihailla vielä tänäkin päivänä. UNESCOn maailmanperintölistattua Kotorin vanhaakaupunkia suojaa hyvin säilynyt puolustusmuuri. Kaupungin sokkeloiset kadut johdattavat useille aukioille, joita ympäröivät vuosisatoja vanhat, nykyään kahviloiksi ja putiikeiksi muuntautuneet kivirakennukset

Torstai 4.10. Dubrovnik (Kroatia) tulo klo 05.00, laivasta nousu. Paluulento Suomeen.

Saavumme aikaisin aamulla Dubrovnikiin. On tullut aika sanoa näkemiin m/s MarellaCelebrationille. Rauhassa nautitun aamiaisen jälkeen siirrymme bussilla lentokentälle, josta paluulento Suomeen lähtee. Kiitos matkaseurasta!

 

Lentoaikataulut sitoumuksetta

Menolento 26.9. AY1831
Helsinki 16.55 – 18.55 Dubrovnik

 

Paluulennot 4.10. SK1852/SK716
Dubrovnik 10.50 – 13.45 Tukholma 15.25 – 17.20 Helsinki

 

Huom. Lentoaikataulut ovat paikallista aikaa.

Hintaan sisältyy

  • Risteily m/s Marella Celebrationilla valitussa hyttiluokassa
  • Reittilennot turistiluokassa Helsinki – Dubrovnik – Helsinki
  • Hotelliyöpyminen ensimmäisenä päivänä
  • Illallinen ensimmäisenä päivänä
  • Matkaohjelman mukaiset lentokenttä-/satamakuljetukset
  • Täysihoito laivalla (aamiaiset, lounaat, illalliset, välipalat)
  • All Inclusive juomapaketti laivalla (hanaolut, talon viini, valikoima virvoitusjuomia, väkeviä alkoholijuomia ja aperitiiveja)
  • Risteilyn tervetulo- ja päätöstilaisuudet sekä kapteenin gaalaillallinen
  • Viihde ja ohjelma laivalla
  • Laivan kuntosalin käyttö
  • Laivan satamamaksut, lentoverot sekä muut viranomaismaksut
  • Palvelumaksut laivalla
  • Kristina®-matkanjohtajan palvelut

 

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Retket

Tälle risteilylle voit ostaa ennakkoon lisämaksullisen ja suomeksi tulkatun Kristina®-retkipaketin hintaan 349 € / hlö (sis. 3 retkeä). Varaathan retkipaketin viimeistään 12.9.2018.

Varaukset puh. 05 211 44 tai info@kristinacruises.com

Retkipakettiin sisältyvät retket

La 29.9 Knossos & Iraklion, puolipäiväretki (n. 6 h)
Aikamatkalla 4000 vuoden taakse näemme upean Knossoksen palatsin, minoalaisen kulttuurin keskuksen. Palatsin teknologia ja laitteisto ovat aikansa hienointa, joka konkretisoituu vierailun aikana henkeäsalpaavasti. Knossoksen vierailun jälkeen siirrymme linja-autolla ihailemaan Kreetan pääkaupunkia ja samalla sen liike-elämän keskusta Iraklionia (Heraklion). Opastetun kierroksen aikana näemme värikkään kaupungin merkittävimmät nähtävyydet ja vierailemme ainutlaatuisessa arkeologisessa museossa. Halutessaan voi museokierroksen aikana viettää vapaa-aikaa kaupungilla.

Su 30.9. Ateena ja Akropolis, puolipäiväretki (n. 3,5 h)
Päivän retkikohteemme on eurooppalaisen sivilisaation kehto Ateena, jonka maisemaa hallitsee antiikin tunnetuin linnavuori Akropolis. Nousemme mäelle tutustumaan Propylaiaan, Akropoliin porttirakennukseen, Erechtheioniin sekä upeaan Parthenoniin. Jatkamme matkaa kaupunkikierrokselle tutustuen Ateenan lukuisiin nähtävyyksiin. Opastetun kierroksen lisäksi nautimme myös hieman vapaa-ajasta, joka mahdollistaa omatoimisen tutustumisen Akropoliin alueen rakennuksiin.

Ti 2.10. Akilleen palatsi ja Korfu, puolipäiväretki (n. 5 h)
Päivän retken aikana pääsemme tutustumaan niin mannermaiseen Korfun saareen kuin Gastouin kylässä sijaitsevaan, Itävallan keisarinna Elisabethin eli ”Sissin” 1800-luvun lopulla rakennuttamaan Akilleen palatsiin. Upean puutarhan ja kreikkalaisten jumalten patsaiden lisäksi pääsemme ihailemaan näkymää Joonianmerelle. Jatkamme tutustumista Korfun saareen ja ohitamme hurmaavat Makradesin, Troumbetta Passin ja Scriperon kylät sekä ihailemme Ropaand laakson vehreitä maisemia. Pysähdymme Agios Yanniksen kylässä Koum Kouat tislaamossa kuulemassa paikallisen erikoisuuden valmistuksesta ja pääsemme maistamaan juomaa. Ennen Korfun vanhassa kaupungissa tehtävää kävelykierrosta pysähdymme Kanonin alueella ihailemassa maisemia.

 

Huomoithan seuraavat seikat

Usein retkillä kävellään paljon tutustumiskohteissa, joten osallistujilta edellytetään normaalia liikuntakykyä. Retkille kannattaa varata mukaan hyvät jalkineet! Retkien toteutuminen edellyttää vähimmäisosallistujamäärää (10 hlöä). Retkille voidaan ottaa vain rajoitettu määrä osallistujia. Muutokset retkiohjelmissa ovat mahdollisia. Retkivaraukset ovat sitovia.
Kohteissa, joissa ei ole suomenkielistä retkeä, on mahdollista lähteä laivayhtiön lisämaksulliselle englanninkieliselle retkelle tai tutustua omatoimisesti kohteeseen Kristina®-matkanjohtajan avustuksella.

Marella Celebration

Marella Celebration

Alun perin vuonna 1984 liikenteen aloittanut Marella Celebration (entinen m/s Noordam) edustaa vielä tänä päivänä perinteisempää risteilyalustyyliä ympärikäveltävine tiikkikansineen ja sulavine linjoineen. Laivalle on tehty vuonna 2013 uudistustöitä, jolloin kaikki hytit ja laivan yleiset tilat saivat paljon sisustuksellisia uudistuksia. Pääosa aluksen risteilyvieraista tulevat Iso-Britanniasta, mikä tarkoittaa että pääkieli laivalla on englanti. Marella Celebrationilla vallitsee ystävällinen ja epävirallinen ilmapiiri, mikä tekee matkustamisesta myös suomalaiseen makuun sopivaa. Laivan mukavat yleiset tilat ja hieman suuremman koon tuomat monipuolisemmat palvelut – silti selkeä risteilylaivan tuntu luovat Marella Celebrationista mukavan vaihtoehdon risteilylomalle.

  • Laivatyyppi: lomaristeilylaiva – perinteikäs risteilykokemus brittiläisittäin
  • Laivan koko: maltillinen, 1264 matkustajaa
  • Kanssamatkustajat: pääasiassa brittiläisiä
  • Kristina-luokitus: 3 tähteä

Lyhyt varustamoesittely

Palvelut

Meridian-ravintolassa on tarjolla aamiaista, lounasta sekä illallista pöytiin tarjoiltuna. Mistral’s on tyylikäs á la carte ravintola. Uutuusravintola Kora La tarjoilee makuelämyksiä Aasialaisesta kulttuurista. Joustavampaan ruokailuun vaihtoehtoja löytyy Lido-kannen ravintolasta sekä buffet-ravintola Magnificuesta. Terrace Grill tarjoilee päivisin italialaisia herkkuja ja muuntautuu iltaisin herkulliseksi pihviravintolaksi. Ison Show Loungen lisäksi laivalta löytyy myös muutama muu baari / lounge, jossa voi nauttia risteilyn ohjelmasta virkistävien juomien kera. Hemmottelijoille laivalla on Ocean Beaty Salon & Spa kauneudenhoitomahdollisuuksineen sekä kuntosaleineen. Laivalta löytyy myös miesten ja naisten sauna sekä mukavat aurinkokansitilat. Tarkemmat tiedot palveluista selviävät laivalla.

 

Majoitus

M/s Marella Celebrationilla  on 632 matkustajahyttiä. Kaikissa hyteissä on ilmastointi, 2 vaatekaappia, tallelokero, TV, wc ja suihku, sekä hiustenkuivaaja. Hyttien hinnoittelu vaihtelee kansien ja hytin sijainnin mukaan. Huom. hyttikuvat ovat viitteellisiä.

Tekniset tiedot ja laivakartta

Rakennettu: 1984, uudistettu vuosina 2005 ja 2013
Pituus:
 215 metriä
Leveys:
 27,2 metriä
Syväys:
 6,05 metriä
Bruttovetoisuus (GRT):
 33 930
Ilmastointi:
 Kyllä
Hissi:
 Kyllä
Matkustajamäärä:
 1264
Miehistöä: 520
Alusrekisteri: Malta
Matkustajahyttejä:
 632 (413 ulkohyttiä)
Aluksen kieli:
 Englanti
Valuutta aluksella: 
Englannin punta

Palvelut ja mukavuudet

4 ravintolaa, 6 baaria, 2 loungea, yökerho, casino, porealtaat, 2 uima-allasta, korttipelihuone, kauneushoitola, putiikkeja, hyvinvointikeskus, urheilukansi, lasten kerho, sauna, kirjasto, sairaanhoito, internet

 

Marella Celebration laivakartta (pdf)

Huomioitavaa

  • Varmistathan passin voimassaolon ja kunnon. Tällä risteilyllä passin tulee olla voimassa vähintään 3 kk matkan jälkeen. Mikäli tarvitset uuden passin, hanki se ajoissa.
  • Retkillä ja lentokentillä kävellään paljon, maasto ja eri kävelytasot voivat olla vaihtelevia. Kierroksiin saattaa sisältyä myös jyrkkiä portaita. Matkan onnistumiseksi ja oman viihtyvyyden takaamiseksi edellytämme kaikilta matkustajilta riittävää liikuntakykyä.
  • Tämä risteily on tarkoitettu vain aikuisille.
  • Kristina Cruises risteily on erityisehtoinen matka. Mikäli joudut peruuttamaan matkasi, veloitamme peruutuskulut todellisten kustannusten mukaisesti, jotka mahdollisesti ylittävät maksamasi ennakkomaksun. 1.7.2018 alkaen tehtyihin matkavarauksiin sovelletaan Kristina Cruises Oy:n 1.7.2018 voimaan tulleita erityis- ja peruutusehtoja.  Kehotamme hankkimaan peruutusturvan sisältävän matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen jo matkan varausvaiheessa. Tarkista vakuutuksesi mahdolliset vastuurajoitukset, jotka saattavat lisätä matkustajan omaa vastuuta. On hyvä huomioida, että eri vakuutusyhtiöillä tämä vaihtelee erittäin merkittävästi. Matkustaja on aina ensisijaisesti vastuussa itse itsestään ja omaisuudestaan. Matkustajavakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaan mm. odottamattomia ja äkillisiä sairastumisia ja tapaturmia. Jos matkustajalla ei ole vakuutusta tai kyse ei ole esim. äkillisestä sairastumisesta, vastaa matkustaja itse kuluistaan. Vakuutuksen lisäksi suosittelemme hankkimaan KELA:sta maksuttoman Eurooppalaisen sairaanhoitokortin, jolla pääsee EU- ja Eta-maissa hoitoon myös pitkäaikaissairauden niin vaatiessa. Matkavakuutuksissa näitä tilanteita on voitu rajata. Sairaalassa annetun hoidon hinta voi myös ylittää matkavakuutuksen hoitokaton.

 

Kristina Cruisesin erityis- ja peruutusehdot

Yleiset matkapakettiehdot

 

HYVÄ TIETÄÄ MATKUSTAJILLE