2.1.2019 Etelämantereen risteily 14 pv

Tervetuloa Antarktiksen satumaailmaan – ikijään ja lumen kotiin, jonka hyisillä vesillä seilaavat laivaakin suuremmat jäävuoret. Näe pingviinien parvet, hylkeet ja ohi uivien valaiden pärskähdykset. Kuule, kuinka maisema ritisee ja narskuu. Tieteelle ja tutkimukselle pyhitetty Etelämanner on maailman suurin luonnonsuojelualue, joka koskettaa myös kaiken nähnyttä ja kokenutta matkailijaa. Huima seikkailusi alkaa Andien varjosta, Argentiinan Ushuaiasta, maailman eteläisimmästä kaupungista. Iltahämärissä laiva mutkittelee pitkin Beaglensalmen kanavaa ja legendaarisen Kap Hornin ohitse. Drakensalmella, Tyynenmeren ja Atlanttin leikkauskohdassa, tunnet valtamerten voiman selvemmin kuin ehkä vielä koskaan. Sitten edessä siintää Etelämantereen ääretön, valkoinen tyhjyys. Vietät kuusi unohtumatonta päivää tutustuen sekä laivan kyydistä että maihin jalkautuen sen mielikuvituksellisiin maisemiin ja eläinasukkaisiin sekä saariin ja merenlahtiin, joissa sijaitsevat tutkimusasemat ja historialliset valaanpyyntitukikohdat. Paluumatkan haikeutta lieventää Tulimaan vuoristoinen saaristoluonto – joskin se saattaa tuntua yllättävän kesyltä arktisen Antarktiksen jälkeen.

Elämysvinkkejä risteilylle

  • Koe Antarktiksen ainutlaatuinen luonto ja ihmeelliset maisemat aivan läheltä; laivan kannelta, kumiveneen kyydistä ja sään salliessa maihin jalkautuen. Haeskele maisemasta delfiinejä ja valaita, hylkeitä ja lintuja sekä kuuntele, miten jää narisee ja rouskuu.

Kristina®-matkanjohtajasi

 

Matkaohjelma

Tarkempi matkaohjelma, joka sisältää tiedot eri ohjelmista ja palveluista laivalla jaetaan matkan aikana. Hintaan sisältyvät ateriat on merkitty matkaohjelmaan (A=aamiainen, L= lounas, P=päivällinen, TH=risteilyllä tarjottava täysihoito)

Matkan hintaan sisältyvät täysihoitoruokailut (aamiaiset, illalliset ja lounaat) tarjoillaan laivalla risteilyn aikana. Zodiac-rantautumiset kuuluvat risteilyn hintaan.

Keskiviikko 2.1. – Torstai 3.1. Lento Helsinki – Ushuaia

Tervetuloa Kristina®-risteilylle! Matkamme alkaa reitti- ja tilauslennoilla kohti Ushuaiaa.

Torstai 3.1. Ushuaia (Argentiina) laiva lähtee klo 18.00 – Beaglensalmi

Nousemme laivaan ja lähdemme unohtumattomalle merimatkalle Antarktikselle. Risteilemme alkuillasta pitkin Beaglensalmea, joka erottaa Tulimaan pääsaaren Isla Grande de Tierra del Fuegon pienemmistä saarista. Merimatka kanaalia pitkin on itsessään jo upea kokemus, sillä alueen metallinharmaat vedet, jäätiköt, ympäröivät vuoret sekä kivikkoiset saaret ja edelleen upea luonto jättävät hienot muistot. (P)

Perjantai 4.1. Päivä merellä, Drakensalmen ylitys

Vietämme päivää merellä matkalla kohti Antarktista. Drakensalmi on merialue, joka yhdistää Atlantin valtameren ja Tyynen valtameren eteläisimmät osat toisiinsa. Salmi on nimetty englantilaisen maailmanympäripurjehtija Sir Francis Draken mukaan. Merimatkan aikana voi nähdä myös monia merilintuja, valaita ja delfiinejä. (TH)

Lauantai 5.1. – Torstai 10.1. Antarktis

Antarktiksen pysäyttävät maisemat ovat säilyneet muuttumattomina vuosisatojen ajan. Se on maailman korkein, kuivin, kylmin ja puhtain maanosa. Antarktiksella ei ole ihmisten pysyväisasutusta, mutta sen sijaan se on miljoonien hylkeiden, lintujen ja pingviinien kotimaa. Lisäksi eteläisen pallonpuoliskon kesän aikana marraskuusta maaliskuuhun Antarktiksen rannikot täyttyvät tuhansista lisääntyvistä valaista. Risteilemme Antarktiksen upeissa maisemissa lumen, jään ja karujen vuorten keskellä torstaista tiistaihin. Käyntikohteet ja maihinmenopaikat riippuvat pitkälti vallitsevista jää- , tuuli- ja sääolosuhteista. Alustavat käyntikohteet löytyvät risteilykartasta. Maihinmeno tapahtuu Zodiac-kumiveneillä. (TH)

Perjantai 11.1. Päivä merellä, Drakensalmen ylitys (TH)

Lauantai 12.1. Kap Horn (Chile) Zodiac-rantautuminen iltapäivällä

Tulimaa, Tierra del Fuego, on Amerikan eristyneimpiä paikkoja ja Kap Horn on sen eteläisin piste, joka sijaitsee Isla Hornos -nimisellä saarella. Kap Hornin myyttisyys liittyy historiaan, jolloin monet purjelaivat kohtasivat myrskyisän ja kylmän meren matkatessaan idästä länteen. Kap Hornin rosoiset kalliot ja tuulen muovaavat jyrkät rannat ovat karunkauniita ja luovat dramaattiset puitteet Atlantin ja Tyynen valtameren kohtaamiselle. (TH)

Sunnuntai 13.1. Ushuaia (Argentiina)

Saavumme maanantaina aamulla Usuhaiaan, joka on lähempänä etelänapaa kuin Argentiinan pohjoinen raja Bolivian kanssa. Ushuaia on Tulimaan pääkaupunki ja myös Argentiinan eteläisin kolkka. Kaupungin rooli historian saatossa on muuttunut lähetyssaarnaajien asutuksesta rangaistussiirtolaksi ja myöhemmin Argentiinan laivaston tukikohdaksi.  Tänä päivänä kaupunki elää pitkälti turismista ja toimii keskuksena monille seikkailuaktiviteeteille, Etelämantereelle suuntautuvien risteilyjen lisäksi. Laiva on yön satamassa. (TH)

Maanantai 14.1. Ushuaia (Argentiina), laivasta nousu. Paluulento Suomeen Wienin kautta

On tullut aika sanoa näkemiin m/s Hamburgille ja suunnata takaisin Suomeen monta kokemusta rikkaampana.  (A)

Tiistai 15.1. Paluu Suomeen

 

Lentoaikataulut sitoumuksetta

MENOLENNOT
2.1.2019 AY1471 HELSINKI KLO 8:30 – 10:00 WIEN (reittilento)
2.1.2019 OS2911 WIEN KLO 17:50 – RIO DE JANEIRO – 9:40 USHUAIA ( 3.1.) (laivayhtiön tilauslento)

PALUULENNOT
14.1.2019 OS2912 USHUAIA KLO 12:45 – 17:55 RIO DE JANEIRO 19:35 -11:15 WIEN (15.1.) (laivayhtiön tilauslento)
15.1.2019 AY1476 WIEN KLO 19:15 – 22:40 HELSINKI (reittilento)

HUOM! Passin tulee olla voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen.

Huomioithan, että matkustajilla tulee olla voimassa oleva matkavakuutus.

Tilauslentoaikataulujen muuttuessa saattavat matkan alkamis- ja/tai päättymispäivämäärät muuttua.

Hintaan sisältyy

  • Risteily m/s Hamburgilla valitussa hyttiluokassa
  • Reittilennot turistiluokassa Helsinki – Wien – Ushuaia (laivayhtiön tilauslento), Ushuaia (laivayhtiön tilauslento) – Wien – Helsinki lentokenttäkuljetuksineen.
  • Täysihoito laivalla: aamiainen, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen sekä iltapala. Ruokailut valinnan mukaan buffet- tai à la carte ravintolassa. Juomat lisämaksusta.
  • Risteilyn tervetulo- ja päätöstilaisuudet
  • Kapteenin illallinen risteilyn alussa ja lopussa
  • Viihde ja ohjelma laivalla
  • Laivan kuntosalin käyttö
  • Laivan satamamaksut, lentoverot sekä muut viranomaismaksut
  • Zodiac-kumiveneajelut ja -rantautumiset
  • Kristina®-matkanjohtajan palvelut

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Retket

Hamburg

Hamburg

Pientä ja tyylikästä, mukavaa ja rentoa, kansainvälistä ja kotoista. Tätä tarjoaa vuonna  1997 rakennettu m/s Hamburg. Kokonsa puolesta alus lukeutuu pienempiin risteilyaluksiin, mikä mahdollistaa upeiden reittien ja kohteiden kirjon laivan risteilyalueella, joka ulottuu Etelämantereelta aina Pohjoisille vesille saakka. M/s Hamburgin maksimikapasiteetti on 400 risteilyvieraista, jotka majoittuvat 205 hytissä. Tämä luo alukselle omanlaisensa ja henkilökohtaisen ilmapiirin. Tyylikkäät hytit ja yleiset tilat sekä ohjelma laivalla täydentävät risteilykokonaisuutta.  Kulinaristit voivat nauttia laivan vaihtelevasta ja kansainvälisestä ruoasta. Muut matkustajat laivalla ovat pääasiassa saksalaisia. Tervetuloa m/s Hamburgille!

  • Laivatyyppi: löytöretkilaiva – ainutlaatuiset risteilyreitit
  • Laivan koko: pieni, 400 matkustajaa
  • Kanssamatkustajat: pääasiassa saksalaisia
  • Kristina®-luokitus: 3+ tähteä

Palvelut

Laivalla on yksi pääravintola ”Alsterblick” sekä lisäksi joustavan ruokailun Buffet-ravintola ”Palmgarten”, jossa voit nauttia vaikka aikaisesta aamiaisesta tai myöhäisestä iltapalasta. M/s Hamburgilla on myös kolme baaria, jotka tarjoilevat makunystyröitä hiveleviä juomia ja hyviä viinejä. Lounge Hamburgissa kokoonnutaan illanviettoon ja nauttimaan viihdeohjelmista. Laivan makeavesialtaassa on mukava karistaa pölyt päivän päätteeksi tai vain nauttia meri-ilmasta aurinkokannella. Aurinkokannella sijaitsee valoisa kuntosali ja laivalta löytyy myös pieni sauna. Voit käyttää myös Span palveluja ja hemmotella itseäsi hierojan, kosmetologin ja kampaajan hoidoilla. Laivan sairaanhoitaja auttaa myös tarvittaessa.

Majoitus

M/s Hamburgilla on 197 matkustajahyttiä. Kaikissa hyteissä on säädettävä ilmastointi, sisäpuhelin, tallelokero, minibaari, TV, wc ja suihku, kylpytakki sekä hiustenkuivaaja. Kannen 1 hytit ja muiden kansien keulahytit ikkunaventtilillä, kaikki muut ulkohytit panoraamaikkunalla. Hyttiluokan 6a hyttien ikkunoista rajoitettu näkyvyys. Kaikki hytit ovat savuttomia.

Hyttikuvat ovat viitteellisiä.

 

Tekniset tiedot ja laivakartta

Rakennettu: 1997MTW Wissmar, Saksa
Pituus:
 144 metriä
Leveys:
 21.5 metriä
Syväys:
 5.15 metriä
Bruttovetoisuus (GRT):
 14903
Ilmastointi:
 Kyllä
Hissi:
 Kyllä
Matkustajamäärä:
 400
Alusrekisteri:
 Bahama
Matkustajahyttejä:
 197(134 ulkohyttiä)
Aluksen kieli:
 Saksa, englanti
Valuutta aluksella:
 Euro

Huomioitavaa

  • Varmistathan passin voimassaolon ja kunnon. Tällä risteilyllä passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkan jälkeen. Mikäli tarvitset uuden passin, hanki se ajoissa. Suurin osa laivan matkustajista on saksalaisia. Laivan ohjelmat ja kuulutukset ovat siis pääsääntöisesti saksankielisiä. Iso osa miehistöstä puhuu kuitenkin englantia ja Kristina®-matkanjohtaja huolehtii tarvittavista kuulutuksista suomeksi/englanniksi. Lisäksi seuraavan päivän tärkeimmät ohjelmat ja aikataulut käännetään aina suomeksi.
  • Koska risteily toteutetaan arktisilla vesialueilla, vierailut kohteissa ovat riippuvaisia paikallisista sääolosuhteista. Käyntiajat ja -paikat ovat viitteellisiä sää- ja jääolosuhteista johtuen. Aikataulu ja reitti saattavat muuttua ja niistä päättää viime kädessä aluksen päällikkö. Antarktiksella maihinmeno tapahtuu venekuljetuksella, mikä vaatii normaalia fyysistä kuntoa ja kunnollisia jalkineita.
  • Merimatkoilla laiva voi heilua voimakkaasti. Rantautumiset risteilyllä tehdään Zodiac-kumiveneellä. Rantautumiskohteissa maasto ja eri kävelytasot voivat ovat vaihtelevia ja liukkaita. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
  • Risteilyn lopuksi on tavanomaista kiittää laivan palveluhenkilökuntaa palvelurahalla, jonka suositeltava summa on 6 € / matkustaja / yö. Allekirjoittamalla ja palauttamalla neuvontaan hyttiin jaetun kaavakkeen, hyväksyy palvelurahan automaattisen veloituksen hyttitililtä. Palvelurahan maksaminen on vapaaehtoista.
  • Kristina Cruises risteily on erityisehtoinen matka. Mikäli joudut peruuttamaan matkasi, veloitamme peruutuskulut todellisten kustannusten mukaisesti, jotka mahdollisesti ylittävät maksamasi ennakkomaksun. 1.7.2018 alkaen tehtyihin matkavarauksiin sovelletaan Kristina Cruises Oy:n 1.7.2018 voimaan tulleita erityis- ja peruutusehtoja.  Kehotamme hankkimaan peruutusturvan sisältävän matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen jo matkan varausvaiheessa. Tarkista vakuutuksesi mahdolliset vastuurajoitukset, jotka saattavat lisätä matkustajan omaa vastuuta. On hyvä huomioida, että eri vakuutusyhtiöillä tämä vaihtelee erittäin merkittävästi. Matkustaja on aina ensisijaisesti vastuussa itse itsestään ja omaisuudestaan. Matkustajavakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaan mm. odottamattomia ja äkillisiä sairastumisia ja tapaturmia. Jos matkustajalla ei ole vakuutusta tai kyse ei ole esim. äkillisestä sairastumisesta, vastaa matkustaja itse kuluistaan. Vakuutuksen lisäksi suosittelemme hankkimaan KELA:sta maksuttoman Eurooppalaisen sairaanhoitokortin, jolla pääsee EU- ja Eta-maissa hoitoon myös pitkäaikaissairauden niin vaatiessa. Matkavakuutuksissa näitä tilanteita on voitu rajata. Sairaalassa annetun hoidon hinta voi myös ylittää matkavakuutuksen hoitokaton.
  • Matkan vähimmäisosallistujamäärä on 15 hlö.

 

Kristina Cruisesin erityis- ja peruutusehdot

Yleiset matkapakettiehdot

 

HYVÄ TIETÄÄ MATKUSTAJILLE