ROPAX Rails | DDR:n ja Itä-Saksan historian jalanjäljissä Berliini ja Leipzig 27.3.2023

Syksy 89: Kuvat rauhaa rukoilevista ihmisistä Nikolainkirkossa, maanantaimielenosoituksista sisäkaupungin kehätiellä ja Stasin päämajan valtauksesta levisivät maailmalle. Mutta syksyn 1989 tarina ei alkanut syys- ja lokakuun mielenosoituksista tai itäsaksalaisten joukkopaoista Unkarin kautta länteen.
Vuoden 1989 aikana kansalaisoikeusjärjestöjen monet julkiset toimet, kuten mielenosoitus sanan- ja lehdistönvapauden puolesta tammikuussa, kesäkuinen Pleissen protestimarssi ja katumusiikkifestivaali ja ratkaiseva lokakuun 9. päivän joukkomielenosoitus, pitivät Saksan sosialistista yhtenäisyyspuolue SED:tä ja ennen kaikkea DDR:n salaista poliisia jatkuvasti varpaillaan. ”Rauhallinen vallankumous” ‑kaupunkikierroksella käydään läpi vuoden 1989 historiallisia käännekohtia Leipzigin keskustan avainpaikoilla. Lähihistorian käänteistä kerrotaan tuolloisilla tapahtumapaikoilla, joten Leipzigin-kävijät saavat elävän ja helposti ymmärrettävän kuvan tapahtumista.
Kierros vie kävijät Nikolainkirkkoon, jossa vapautta peräänkuulutettiin jo keväällä 1989, syksyn valtavien joukkokokoontumisten tapahtumapaikalle Augustusplatzin aukiolle ja edelleen mielenosoitusten marssireitille. Kaupunkikierroksella pääsee myös näkemään, kuinka Leipzig on kehittynyt vuoden 1989 jälkeen.

Koe historian siipien havinaa Leipzigin nykyhistorian museossa. Näyttelyt, tapahtumat, verkkopalvelut ja julkaisut esittelevät Saksan historiaa toisen maailmansodan päättymisestä aina nykypäiviin saakka. Pysyvässä näyttelyssä havainnollistetaan jakautuneen Saksan historiaa ja jälleenyhdistymisen jälkeistä aikaa. DDR:n historiaa esittelevässä kokoelmassa on yli 200 000 esinettä. Mukana on paitsi DDR:n opposition ja vastarintaliikkeen esineistöä myös itäsaksalaisen Mosaiikki-sarjakuvan tekijä Johannes Hegenbarthin jäämistöä sekä viihdetaiteilija Heinz Quermannin omistamia esineitä. Aikalaistodistajat kertovat kävijöille omista kokemuksistaan. Heidän omakohtaiset kertomuksensa antavat kuvan poliittisten tapahtumien vaikutuksesta tavallisen ihmisen elämään. Nykypäivän ihmisten huolet ja toiveet täydentävät kuvaa taiteilija Bettina Flitnerin videoinstallaatiossa, joka herättää keskustelua näyttelyn foorumilla. Näyttely alkaa toisen maailmansodan päättymisen jälkeisestä ajasta, esittelee elämänmenoa DDR:ssä ja tuo kävijät aina liittovaltion nykypäiviin saakka: Miksi DDR aikoinaan syntyi? Kuka siellä käytti valtaa? Kuinka ihmiset elivät, tekivät töitä, juhlivat ja esittivät mielipiteitään? Miksi DDR:n valtakoneisto romahti? Kuinka Saksojen integroituminen on edennyt vuoden 1990 jälkeen? Millaisia kysymyksiä ja huolenaiheita tämän päivän ihmisillä on?

Leipzigin maanantaimielenosoitukset tapahtuivat syksyn 1989 aikana, ja ne olivat DDR:n olemassaolon päättymisen kannalta merkittävä askel. Historialliselle tapahtumapaikalle perustetussa pysyvässä näyttelyssä esitellään DDR:n ja Itä-Euroopan poliittisia mullistuksia ja niiden vaikutuksia Euroopan ja koko maailman politiikkaan. Yksilöiden erilaisista näkökulmista muodostuu selkeä kuva jälleenyhdistymisprosessin onnistumisista ja vaikeuksista. Yhdistynyttä Saksaa koettelevat tällä hetkellä muun muassa kansainvälinen terrorismi, digitalisaation haasteet ja pakolaiskriisi.

Leipzigin vuonna 1981 avattu Interhotel Merkur (nyk. Westin) oli onnenpotku DDR:n salaiselle poliisille eli Stasille. Länsimaisille vieraille suunnattu hotelli oli lähes ehtymätön tiedonlähde. Se oli niin ikään tärkeä kohtaamispaikka DDR:n kansalaisille, ja Merkur-hotellin kaikkiaan 740 työntekijästä sata työskenteli pelkästään hotellin omassa Intershop-liikkeessä. Väkeä virtasi kauppaan ostamaan länsimaisia tuotteita Saksan markalla: kahvia, tupakkaa, suklaata ja monia muita tuotteita, jotka olivat heille tuttuja länsimaisilta televisiokanavilta.

DDR:n valtiollinen turvallisuuselin Stasi piti päämajaa Die Runde Ecke ‑rakennuksessa kokonaiset 40 vuotta. Irtaimistosta on pyritty säilyttämään niin paljon kuin mahdollista ja rakennus esittämään niin autenttisena kuin suinkin. Museon eri puolilla voi yhä ihmetellä linoleumilattioita, ruskeankeltaista tapettia, ikkunoiden ja ovien kaltereita, kaapeliputkia ja vanhoja lämpöpattereita. Näyttely on käytännössä syntynyt Rauhallisen vallankumouksen tapahtumien jälkimainingeissa vuonna 1990, ja siinä näkyy kansalaisliikkeen uudistushenki. Täällä historia tulee näkyväksi ja kouriintuntuvaksi.

Jotta kävijät saisivat mahdollisimman hyvän käsityksen diktatuurin kannalta keskeisen ja tuolloin niin pelätyn paikan valtavasta koosta, Die Runde Ecke ‑rakennuksessa on muistomuseo, johon kuuluu aidattu, rakennuksen eri osia esittelevä ”Stasi intern” ‑erikoiskierros. Kierroksella pääsee näkemään huoneita, jotka muutoin olisivat kävijöiden ulottumattomissa – varsinaisten näyttelytilojen ulkopuolella – ja hahmottamaan paremmin rakennuksen tilaratkaisuja ja sijoittamaan niihin historiallisia tapahtumia. Kierroksella kerrotaan myös paikan kehittämissuunnitelmista vapauden ja kansalaisoikeuksien foorumiksi. Kävijät pääsevät näkemään muun muassa toiseen kellarikerrokseen sodan varalle rakennetut suojabunkkerit, Stasin oman poliklinikan odotustilat ja salaisen poliisin oman keilahallin. Samalla päästään todistamaan myös arkistojentuhoamisprosessin jälkiä.

Res severa verum gaudium (”Todellinen ilo on vakava asia”). Roomalaisen filosofi Senecan sitaatti on koristanut Leipzigin Gewandhaus-konserttitaloa jo melkein 250 vuotta. Joten mikä olisikaan parempi paikka tutustua Leipzigin 500-vuotiseen musiikkihistoriaan kuin nykyinen ja järjestyksessään kolmas Gewandhaus-konserttitalo. Ensimmäisessä Universitätsstrassella sijainneessa konserttitalossa orkesteria johti Mendelssohn. Rakennus oli alkujaan tekstiilikauppiaiden kauppahalli, jonka mukaan konserttitalo sai nimensä. Nikischin ja Furtwänglerin työpaikkana puolestaan toimi järjestyksessään toinen konserttitalo. Aloite nykyisen eli kolmannen Gewandhausin rakentamiseen tuli Gewandhausin kapellimestari Kurt Masuroilta. Tämä konserttitalo, jossa pelkästään pääsaliin mahtuu 1 900 kuulijaa, on ainoa DDR:n aikana rakennettu konserttitalo. Syksyllä 1989 hän luovutti talon DDR:n poliittisen opposition keskustelufoorumiksi. Kun lähtee kierrokselle tämän arkkitehtonisesti kiinnostavan ja kansainvälisesti ylistetyn Gewandhaus-orkesterin kotipaikkana toimivan konserttitalon saleihin ja käytäville, vastaan tulee suuria nimiä, jylhän mahtavat Schuke-urut, kiinnostavaa tietoa upeasta akustiikasta, Euroopan suurin nykyaikainen kattomaalaus sekä aulatilojen lukuisat muut maalaukset ja veistokset.

Völkerschlachtdenkmal on Leipzigin kaakkoispuolelle sijoitettu kansojen taistelun muistomerkki, jonka on suunnitellut berliiniläinen arkkitehti Bruno Schmitz. Se vihittiin käyttöön 18.10.1913. Muistomerkin patsaat ovat kuvanveistäjien Christian Behrens ja Franz Metzner suunnittelemia. Tämä 91 metriä korkea monumentti on Euroopan suurimpia muistomerkkejä ja samalla Leipzigin tunnetuimpia maamerkkejä. Monumentin hätkähdyttävä siluetti näkyy kauas, selkeänä päivänä jopa Fichtelberg-vuorelle saakka 105 kilometrin päähän. Nykyään muistomerkkiä hallinnoi Leipzigin kaupungin säätiö, ja monumentti on osa Leipzigin kaupunkihistoriallista museota. Kansojen taistelun muistomerkin edustalla on 162 × 79 ‑metrinen tekolampi, jonka pinnasta monumentti heijastuu.

Saksan demokraattinen tasavalta lakkasi olemasta keskiyöllä 3.10.1990. Se ei ollut demokratia eikä liioin tasavalta. Se oli diktatuuri, jossa ei ollut vapaita vaaleja, vallan kolmijakoa eikä matkustusvapautta. Miljoonat saksalaiset elivät kuitenkin DDR:ssä neljäkymmentä vuotta – mutta kuinka he siellä elivät? Kuinka toimi valtio, jossa sämpylän hinta pysyi viidessä pennissä 40 vuotta mutta jossa banaaneja oli harvoin saatavilla? Jonne rakennettiin Saksan korkein televisiomasto mutta jossa asuntoja ei riittänyt kaikille? Jossa tehtiin lumoavan kauniita satuelokuvia mutta vallanpitäjiin kriittisesti suhtautuvat taitelijat karkotettiin? Pysyvässä ”DDR:n arkipäivää” ‑näyttelyssä esitellään 1970- ja 1980-luvun itäsaksalaisten työ- ja yksityiselämää sekä julkista elämää. Siinä havainnollistetaan, kuinka SED-puolueen vallanpitäjät muovasivat ihmisten arkipäivää, kuinka rajoitusten ja puutteiden keskellä selvittiin ja mistä vapauden kokemuksia ammennettiin.

Pääkaupungin keskustassa sijaitseva Berliinin muurin muistomerkki on jakautuneen Saksan tärkein muistomerkki. Muuria on pystyssä 1,4 kilometrin matkalta Bernauer Strassen historiallisella paikalla entisen rajavyöhykkeen kohdalla. Muistomerkin alueella sijaitsee Berliinin muurin viimeinen jäljellä oleva osa. Entisellään säilynyt muurinosa on elävä muistomerkki siitä, miltä rajalinnoitukset näyttivät vielä 1980-luvun lopulla. Puretun rajamuurin muut jäljet ja jäännökset sekä paikan dramaattiset tapahtumat ovat esimerkkejä jakautuneen Saksan historiasta.

Historiallista taustaa: Hotel Stadt Berlin (nyk. Park Inn) avattiin DDR:n perustamisen 21-vuotispäivänä 7.10.1970. Tässä Interhotel-ketjun hotellissa on kaikkiaan 1 006 huonetta ja 1 982 vuodetta. Hotellin rakentaminen oli suunnitteilla jo vuonna 1964, kun Alexanderplatz-aukion uudistamista suunniteltiin. Kiviset perustukset rakennettiin vuonna 1967. Alkuvaiheessa Varsovan liiton kaikkien valtioiden delegaatiot majoitettiin hotellin tiloihin. DDR:n aikana siellä työskenteli noin tuhat ihmistä.

Berlin-Hohenschönhausen-muistomerkki sijaitsee paikalla, joka kytkeytyy Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä (SBZ) ja DDR:ssä harjoitetun poliittisen vainon 44-vuotiseen historiaan ehkäpä tiiviimmin kuin melkeinpä mikään muu paikka Saksassa. Toisen maailmansodan päätyttyä Koillis-Berliiniin entisen teollisuuskeittiön paikalle perustettiin Neuvostoliiton erityisleiri. Kun leiri suljettiin marraskuussa 1946, rakennuksen kellarit muutettiin selliosastoksi, joka toimi Neuvostoliiton Saksan-miehitysvyöhykkeen tärkeimpänä vangitsemis- ja kuulustelupaikkana. Huhtikuussa 1951 Ministerium für Staatssicherheit eli salainen poliisi Stasi otti vankilan hallintaansa, täydensi sitä marraskuussa 1960 valmistuneella lisärakennuksella ja käytti sitä pääasiallisena tutkintavankilanaan aina tammikuuhun 1990 saakka. Vankilassa on istunut tuhansia poliittisen vainon uhreja, mukaan lukien lähes kaikki tunnetut DDR:n oppositioon kuuluneet henkilöt.