Koe Atlantin saaret yhdellä risteilyllä
Aamu aukeaa hiljaisena Funchalissa. Ensimmäiset askeleet vievät vanhankaupungin mukulakiville, missä kauppahalli heräilee ja porttikäytävistä leijailee kahvin ja makeiden leivonnaisten tuoksu. Ylhäältä Monten kaupunginosasta avautuu näkymä alas satamaan – siellä, missä laiva odottaa lähtöä.
Tällä risteilyllä näet kuusi saarta viikon aikana – jokaisella omanlainen rytminsä, makunsa ja maisemansa. Kuljet Teneriffan pääkaupungin palmukäytäviltä Las Palmasin kujille, Lanzaroten laavakentiltä Fuerteventuran dyyneille ja Madeiran vuoristoteiltä La Palman kansallispuistoon. Voit lähteä opastetulle kierrokselle tai tutustua satamakaupunkeihin omaan tahtiisi. Merellä ehdit viivähtää kannella, lukea tai istahtaa kahville – ilman aikataulupainetta.
Matkanjohtajasi🧭 Minna Särmö
- Laiva oli juuri sopivan kokoinen, hyvin hoidettu, eikä näitä uusia jättilaivoja. Hytit erittäin siistejä koko matkan ajan. Henkilökunta oli ystävällistä, hymyilevää ja auttavaista. Illan showt olivat aivan upeita. Suurkiitos myös oppaallemme Iralle, joka piti koko ”suomalaislaumastamme” ERITYISEN hyvää huolta uskomattomalla ammattitaidollaan. Retketkin olivat kokemisen arvoisia. Kaiken kaikkiaan upea reissu! Suosittelen! Erja
Tarinat eivät synny sattumalta – kolme syytä lähteä tälle matkalle:
- Seitsemän saarta – yksi matka
Teneriffa, Gran Canaria, Lanzarote, Fuerteventura, Madeira, La Palma ja La Gomera – kaikki yhdellä matkalla. Näet kunkin saaren omaleimaisen luonnon, arkkitehtuurin ja paikalliskulttuurin. Jokainen pysähdys tarjoaa uutta: tuliperäisiä maisemia, historiallisia vanhojakaupunkeja ja rantapromenadeja. - Maisema vaihtuu yön aikana
Usein saavut uuteen satamaan aamulla – ilman laukkujen siirtelyä tai hotellivaihtoja. Kävelet suoraan kaupunkiin tai osallistut järjestetylle retkelle, joka vie sinut esimerkiksi Lanzaroten kansallispuistoon. Päivän päätteeksi palaat omalle hytillesi ja annat laivan kuljettaa seuraavaan kohteeseen. - Voit keskittyä nauttimiseen – kaikki on valmiina
Et tarvitse matkaoppaita tai huolehtimista – Kristinan matkanjohtaja kulkee mukanasi koko matkan. Häneltä saat vinkkejä, neuvoja ja tarvittaessa seuraa. Voit osallistua retkille, pysähtyä hetkeksi tai valita oman reittisi – sinun ei tarvitse järjestää mitään itse.

Lähtemällä tälle matkalle kasvatat Suomeen uutta metsää ja työllistät suomalaisia nuoria. Lue lisää vastuullisuusteosta.































