Budapest on idän Pariisi
Budapestia kutsutaan idän Pariisiksi, sillä siellä yhdistyy arkkitehtoninen kauneus, kulttuurinen rikkaus ja romanttinen tunnelma – aivan kuten Pariisissakin. Budapest on kuitenkin hintatasoltaan huokeampi ja kaupungista löytyy sopivasti myös rosoisuutta.
Budapest syntyi vuonna 1873, kun kolme erillistä kaupunkia – Buda, Pest ja Óbuda – yhdistettiin yhdeksi pääkaupungiksi. Tonava jakaa kaupungin edelleen kahteen selkeästi erilaiseen osaan: Budan kukkulat lännessä tarjoavat historiallisia nähtävyyksiä ja rauhallisia maisemia, kun taas itäpuolen tasainen Pest sykkii elämää, kulttuuria ja liiketoimintaa.
Budapestin ja monet muut Tonavan varren kaupungit voit nähdä Kristinan Tonavan risteilyillä.
Budapestin nähtävyydet
Budapestissa päivä ei käy tylsäksi. Kaupunki on erityisen tunnettu upeasta Budan linnan alueesta, kylpylöistä, historiallisista kahviloista ja rauniobaareista, sekä poikkeuksellisen näyttävästä parlamenttitalosta. Kaupungin laajasta pinta-alasta huolimatta liikkuminen on sujuvaa, sillä kaupungissa toimii laaja metro- ja raitiovaunuverkko. Raitiovaunu numero 2:n kyytiin kannattaa hypätä, sillä se kulkee Tonavan vartta Pestin puolella useiden suosittujen nähtävyyksien ohi.
Budan linnaan kannattaa tutustua monesta suunnasta
Budan linna sijaitsee Budan kukkuloilla, linnavuorella. Se on yksi Budapestin suosituimmista ja tunnetuimmista nähtävyyksistä. Linnavuorelle pääsee paitsi julkisilla kulkuneuvoilla, myös vuodesta 1870 asti toimineella köysiradalla, joka lähtee aivan ketjusillan kupeesta Tonavan rannasta.
Linnavuoren alueella on lukuisia kiinnostavia nähtävyyksiä, kuten Matiaksen kirkko, kalastajan linnake, labyrintteja ja suloisia käsityöläispuoteja. Jos vierailet linnavuorella päiväsaikaan, kannattaa pimeän tullen suunnata myös linnavuoren vastakkaiselle Pestin puolelle ihastelemaan linnavuorta iltavalaistuksessa.

New York Cafe on maailman kaunein kahvila
Budapestissa kahvilat ovat nähtävyyksiä – erityisesti New York Cafe, joka on omien sanojensa mukaan maailman kaunein kahvila. Se oli aikoinaan kirjoittajien suosiossa ja monet vaikutusvaltaiset lehdet editoitiinkin kahvilan yläkerrassa. Täällä kannattaa pistäytyä päiväkahvilla.
Ruin bars -rauniobaarit tarjoavat erilaista tunnelmaa
Vaikka Budapest on upean arkkitehtuurin kaupunki, kannattaa tutustua myös sen toiseen puoleen – hieman rosoisempaan kulttuuriin. Rauniobaarit ovat tähän erinomainen vaihtoehto. Rauniobaarit, Ruin Bars, ovat vanhoihin, tyhjillään olleisiin rakennuksiin perustettuja baareja, jotka vievät täysin erilaiseen Budapestiin.
Rauniobaareja on Budapestissa useita, mutta suosituin lienee juutalaisen korttelin alueella oleva Szimpla Kert. Se on sokkeloinen, värikäs ja täynnä pieniä huoneenomaisia tiloja, joissa jokaisessa on omanlaisensa tunnelma ja sisustus. Lisäksi baarissa on pieni sisäpiha, jossa enemmän istumatilaa.
Budapestin suuri kauppahalli on unkarilaisten herkkujen aarreaitta
Kauppahallit ovat kaupunkien sydämiä, joista löytyvät parhaat paikalliset herkut – näin myös Budapestissa. Budapestin kauppahalli on nähtävyys, joka jakautuu useampaan kerrokseen. Katutasosta löytyy unkarilaista paprikaa, vihannekset ja lihat sekä muut ruokaherkut. Toisesta kerroksesta löytyy matkamuistokojuja sekä kauppahallin ravintolat, joissa kannattaa maistaa gulassikeittoa tai paprikakanaa (paprikás csirke).

Parlamenttitalo on Unkarin ylpeys
Parlamenttitalossa Tonavan rannalla kokoontuu unkarin parlamentti. Se on myös yleisölle avoin ja sinne järjestetään opastettuja kierroksia useamman kerran päivässä.
Parlamenttitaloa rakennettiin 17 vuotta, eikä sen rakentamisessa säästelty. Talon koristuksiin käytettiin 40 kiloa 22–23 karaatin kultaa ja sen pinta-ala on 18 000 neliömetriä.

Budapestin nähtävyydet Tonavan risteilyllä
Budapestin nähtävyydet on mahdollista kokea Kristinan Tonavan risteilyillä. Teemme Tonavalle matkoja ympäri vuoden – myös ihastuttaville joulumarkkinoille.