Mediatiedote 16.1.2018


Kansainvälisyys ei kiinnostakaan – suomalainen haluaa matkustaa suomalaisten kanssa

Räätälöidyt ryhmämatkat ovat trendi meillä ja maailmalla

 

Suomen johtava risteilylomien järjestäjä Kristina Cruises ennakoi ensi vuodelle räätälöityjen charter-matkojen esiinmarssia. Trendi on kansainvälinen ja näkyy jo Suomessakin. Kristina Cruisesin tarjonnassa charter-risteilyjen määrä kasvaa ensi vuona peräti 36 prosenttia. Samalla yritys pääsee kasvattamaan myös yritysasiakkaille suunnattuja palveluja. Eniten chartereita lähtee Keski-Euroopan jokimaisemiin.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Vanha sanonta näyttää pätevän myös ryhmämatkailuun, sillä yhden palveluntarjoajan vuokraamalla kalustolla järjestetyt räätälöidyt ryhmämatkat eli charter-matkat kasvattavat suosiotaan. Suomen johtava risteilylomien järjestäjä Kristina Cruises ennakoi ensi vuodelle charter-matkojen esiinmarssia.

– Onhan se ymmärrettävää, että monille on leppoisinta lomailla, kun kaikki puhuvat matkalla samaa kieltä ja tottumukset ovat suunnilleen samat. Mikäs sen mukavampaa kuin jakaa hieno kokemus suomalaisporukan kanssa, Kristina Cruisesin toimitusjohtaja, merikapteeni Mikko Partanen sanoo.

Osa kansainvälistä ilmiötä

Charter-risteilyjen kasvu Suomessa on osa kansainvälistä trendiä. Suurten kansainvälisten varustamojen valikoimissa valtaosa risteilyistä on jo pitkään ollut eri tyyppisille asiakasryhmille räätälöityjä matkoja.

– Me kutsumme chartereita Oma laiva -risteilyiksi. Niiden määrä kasvaa meillä ensi vuonna peräti 36 prosenttia. Tässä taitaa näkyä se, ettei ihmisten ajattelu olekaan ihan niin kansainvälistä kuin usein nykyään ajatellaan. Lomailija haluaa kyllä tutustua uusiin nähtävyyksiin mutta mieluiten tutussa, samanhenkisessä seurassa, Partanen pohtii.

– Esimerkiksi Euroopassa toimivalla Scylla-varustamolla on kolmisenkymmentä laivaa, joilla tehdään pelkästään räätälöityjä charter-risteilyjä ryhmille: heidän risteilyillään vaikkapa espanjalaiset matkustavat vain omissa ryhmissään ja israelilaiset omissaan. Yritys ei myy ollenkaan risteilyjä yksittäisille matkailijoille. Samoin toimivat useat suuret kansainväliset varustamot, Partanen jatkaa.

Suurin charter-voittaja on Tonava

Kristina Cruisesin valikoimassa Oma laiva -lähtöjä on eniten Keski-Euroopan legendaarisissa jokimaisemissa: Reinillä, Tonavalla, Elbellä ja Seinellä. Risteilyjen määrä kasvaa voimakkaimmin Tonavalla.

–  Risteily Tonavalla on osa kauneinta Keski-Eurooppaa. Tonava on reittinä poikkeuksellisen monipuolinen: sen varrella matkailija näkee useampia maita ja tutustuu tunnettuihin pääkaupunkeihin sekä merkittäviin historiallisiin nähtävyyksiin samalla, kun nauttii joenvarren levollisista maisemista. Eteläisen Tonavan vesireitti Wienistä Belgradiin nousi kaudella 2017 erityisen suosituksi, Partanen kertoo.

Charter-kasvun ansiosta Kristina Cruises lisää palvelujaan myös yritysasiakkaille.

– Tulevaisuudessa pystymme entistä paremmin rakentamaan omannäköisiä matkapaketteja erilaisten organisaatioiden kanssa. Jokiristeilylaiva antaa uudenlaiset mahdollisuudet koulutus-, kokous- ja kannustematkoille, Partanen toteaa.

Kristina Cruises palaa juurilleen

Räätälöidyt risteilyt ovat Kristina Cruisesille paluu juurilleen, 30-vuotias kotkalaisyritys kun toimi vielä muutama vuosi sitten varustamona ja omisti omia laivoja.

Yritys tunnettiin vuosikymmenten ajan kotoisista risteilylaivoistaan, joiden joukkoon kuului muun muassa m/s Kristina Brahe ja m/s Kristina Regina. Laivojen ja niiden henkilökunnan valtti oli suomalaisuus, joka loi turvallista yhteishenkeä.

Vuonna 2013 Kristina Cruises myi viimeisen laivansa, m/s Kristina Katarinan. Kaupan myötä yritys luopui varustamoliiketoiminnasta ja keskittyi järjestämään risteilylomia muiden omistamilla laivoilla eri puolilla maailmaa.

– Teimme oikean ratkaisun. Muutoksen myötä toimintamme on jatkunut ja kehittynyt myönteiseen suuntaan, Partanen päättää.

Lisätietoja:
Mikko Partanen, toimitusjohtaja
Kristina Cruises Oy
puh. 050 339 3500
mikko.partanen@kristinacruises.com

Kristina Cruises on Suomen johtava, täysin kotimaisessa omistuksessa oleva risteilylomien järjestäjä. Perheyrityksellä on yli 30 vuoden kokemus risteilymatkoista, pitkät perinteet ja maan monipuolisin risteilyvalikoima. Kristina Cruises järjestää vuodessa yli sata räätälöityä, yksilöllistä risteilylomaa eri puolille Eurooppaa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, kaikkiaan yli 50 maahan 28 eri laivalla. Yritys palvelee vuosittain tuhansia risteilymatkustajia, jotka lomailevat Kristina-risteilyillä runsaat 25 000 vuorokautta vuodessa. 

Matkahaku

Kristina®-matkanjohtaja aina mukana

Takaamme asiakkaillemme suomalaisen, kokeneen matkanjohtajan palvelut. Risteilysi alkaa jo Helsinki-Vantaan lentoasemalta tai kotisatamastasi matkanjohtajamme johdolla. Yhden matkanjohtajan kanssa matkustaa 15–40 lomailijaa.

X