Välimeren helmet -risteilyllä 31.8.-7.9.2013

Print the page

Välimeren helmet risteilyTapasimme ensimmäisen kerran Mikkelin torilla 3.7.2011. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Samana kesänä lupasin, että jos joskus menemme naimisiin, vien Hänet häämatkalle Välimerelle.

Meidät vihittiin tänä vuonna tasan kaksi vuotta ensi tapaamisesta. Tuli häämatkan aika. Silmäilin eri mainoksia, kunnes silmiini osui Kristina Cruisesin ilmoitus ”Välimeren helmet”-risteilystä. Kutsua ei voinut vastustaa: jokainen satama ja matkakohde olivat meille merkityksellisiä.

Vaimoni oli usein puhunut, miten hän rakastaa Nizzaa ja miten olisi hienoa matkustaa sinne yhdessä. Itsekin olen ranskalaisen kulttuurin ystävä ja lapsuudessani luin kaikki Asterixit moneen kertaan. Ehdoton suosikkini oli ”Asterix Korsikalla”. Halusin nähdä, miten todellisuus vastaa tätä sarjakuvan karikatyyriä. Roomalaisia sotilaita ei näkynyt, mutta muuten pystyin hyvin eläytymään tunnelmaan.

Tein nuoruuteni ensimmäisen ulkomaanmatkan Roomaan kouluni koripallojoukkueen mukana. Olisi hienoa nähdä kaupunki uudestaan lähes 40 vuoden jälkeen. Suomessa asuva italialainen ystäväni on kotoisin Napolista. Hän on aina kehottanut minua matkustamaan Sorrentoon, joka on ”maailman kaunein paikka”. Nyt siis näkisimme sen!

Kotikaupungissani Helsingissä kantaravintolani tarjoilijan nimi on Elvis; hän on todennäköisesti Helsingin ystävällisin tarjoilija. Elvis on kotoisin Montenegrosta – matkan jälkeen voin kertoa Elvikselle käyneeni hänen kotimaassan.

Nuoruuteni  Rooman koripallomatkalla ensimmäinen vastustajamme oli silloinen Jugoslavian joukkue, joka oli kotoisin Splitistä. Saimme aikamoisen löylytyksen, minkä muistan hyvin vieläkin. Nyt näkisin,  minkälaisessa paikassa niitä jättiläisiä kasvaa.

Jokaisella kohteella on erityinen merkitys. Kun kohteisiin yhdistää rennon laivamatkan vasta vihityn vaimon kanssa – mikä tietysti on reissun päätarkoitus – ei parempaa vaihtoehtoa voinut kuvitella! Nyt kun kirjoitan tätä tarinaa Civitavecchian piazzalla, puiston penkillä varjoisan puun suojassa, tuntuu että olen tehnyt hyvän valinnan. Ja mikä parasta, vaimokin tuntuu olevan tyytyväinen.

-Markku-

Matkahaku

ropax-risteilyt-laatikko

Uutiskirje- ja esitetilaus

Tilaa Kristina Cruises -uutiskirje sähköpostiisi ja esite kotiisi

Tilaa tästä >>

Kristina – risteilymatkanjärjestäjäsi

Risteily kanssamme on ennen kaikkea lomaa aikuiseen makuun. Tarjoamme laajasti erilaisia risteilylomia maailman merillä ja joilla. Yhteistä näille matkoille ovat sisältörikkaat kokonaisuudet, kiehtovat käyntikohteet, Kristinan kokeneet matkanjohtajat sekä mielenkiintoiset suomeksi opastetut retket.

X