Länsi-Välimeren risteilyllä 24.-31.8.2013

Print the page

Tarina läntisen Välimeren risteilyltäUnelmat ovat kuin poutapilven hattaroita, joita voi sielun sinisillä silmillä nähdä.

 

Oli minullakin unelma eläkkeelle jäämisestä: vapautta työrutiineista, vapautta nähdä ja kokea uutta, vapautta iloita ilman työpaineita. Nämä unelmahattarat saivat jaksamaan 40-vuotisen työurani loppuun asti.

Viisi vuotta on kulunut eläkkeelle pääsystäni. Minnekähän ne unelmapilvet katosivat? Taisivat kadota uuteen arkirutiiniin, johon kuului rytmittyminen miehen työaikojen mukaan ruoanlaittoineen, kodinhoitoineen, jne.   – eläkeläisellähän on aikaa! Moninaiset muutkin toimet ja tekemiset alkoivat kerätä sisälleni väsymystä, katkeruuttakin. Itsestäni johtuen en kyennyt lopettamaan uudenlaisessa oravanpyörässä pyörimistäni.

Kunnes!

Se oli eräs keskiviikko, kun näin Hesarissa ilmoituksen Välimeren risteilystä. Tuonne! Se oli kuin sähköisku : tuonne minä lähden! Puolessa tunnissa tilaus oli tehty, kysymättä keneltäkään. Niinpä puolentoista viikon kuluttua tilauksesta jätin mieheni, kuusi lastani sekä miniät & vävyt ja vielä kahdeksan lastenlastani; olin menossa Kristina Katarinalle.

Nyt istun Katarinan kannella: ilma on pehmeä kuin linnunmaito, leppeä tuuli leyhyttelee hiuksiani, näen ulappaa silmän kantamattomiin. Mielessäni ovat jo käydyt satamat. – Malaga, jossa lähdin seuraamaan nunnaa ja päädyin roomalaiskatoliseen messuun henkeäsalpaavan kauniissa katedraalissa. – Gibraltar, jossa suuntauduin kulkemaan sivukatua ylöspäin, sitten ylös kivistä tietä, sitten kapeita portaita – ja yht’ äkkiä olinkin korkealla ”Rockilla” ihailemassa alla levittyvää panoraamaa kaupunkiin ja merelle. Ja olin kokonaan unohtanut apinavaaran!

Tänään meripäivänä näin aamiaisella kolmen delfiinin kisailevan laivan vierellä. Kolmessa päivässä olen nähnyt ja kokenut monia yllättäviä asioita, nauttinut laivan runsaista antimista, oppinut tuntemaan uusia ihmisiä, kokenut ystävällisyyttä laivan henkilökunnalta, saanut elämisen rakennusaineita esitelmistä ja ’balsamia’ musiikista.

Merellä olon vapaus on tuonut vapauden myös mieleeni. Sieluni sinisillä silmillä jo katselen unelmapilviä, jotka ovat jälleen ilmestyneet mieleni taivaalle. Toden totta – uskon niiden mahdollistuvan niin loppumatkan kuin loppuelämänikin suhteen.

”Pää pilvissä”

Lue lisää asiakkaidemme matkatarinoita TÄÄLLÄ

Matkahaku

ropax-risteilyt-laatikko

Uutiskirje- ja esitetilaus

Tilaa Kristina Cruises -uutiskirje sähköpostiisi ja esite kotiisi

Tilaa tästä >>

Kristina – risteilymatkanjärjestäjäsi

Risteily kanssamme on ennen kaikkea lomaa aikuiseen makuun. Tarjoamme laajasti erilaisia risteilylomia maailman merillä ja joilla. Yhteistä näille matkoille ovat sisältörikkaat kokonaisuudet, kiehtovat käyntikohteet, Kristinan kokeneet matkanjohtajat sekä mielenkiintoiset suomeksi opastetut retket.

X