Skandinavia, Lähettänyt Markku Kastinen 06.08.2011

Print the page

Ei tässä laivassa ole tiikkikansia, kiipeilyseinää tai näköalahissejä. Päinvastoin, yläkansille on kuljettava portaissa, hytit ovat edelleen pienenpuoleisia ja henkilökuntakaan ei mielistele. Omat syyni miksi aina tulee sorruttua lähtemään ovat: * palvelu on paljon ylitse moitteettoman, tulee mieleen että henkilökunta pitää oikeasti matkustajista eikä vain suuren tipin toivossa. Vain suomalainen osaa hymyillä aidosti * uskottava luotettavuus, toiminta Punaisella mereltä poistuttaessa ei ole jäänyt huomaamatta * pettämättömät retkijärjestelyt: nopea opastettu kierros ruuhkia vältellen ja sitten riittävästi omaa aikaa tutustua henkilökohtaisen mielenkiinnon kohteisiin * kaikenlaisen rahastuksen puuttuminen, ken tänne on päässyt loppu onkin jo lähes ilmaista * hyvästä loistavaksi kehittynyt ruoka ja tarjoilu * vaimo vaatii Saako sitten rahoilleen riittävästi vastiketta? Erittäin kokeneena matkailijana kerron että päivä jossa saavuttiin Gudvagnenia pitkin Flåmiin ja sieltä kahdella junalla ja yhdellä bussilla takaisin vuonon toiseen haaraan, jossa Katarina jo odotti on toistaiseksi ylittämätön matkapäiväni missään koskaan. Ensimmäinen juna kulki Euroopan jyrkintä reittiä ilman hammasrattaita. Oli koskia, oli extreme hyppääjiä, mutta ei lainkaan tuskia. Siitä retkestä voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan. Voihan sitä autoilla Flåmiin ja varata sieltä vuonoristeilyn ja hotellin kahdeksi päiväksi ja ne junamatkat, ilman suomenkielisiä kuulutuksia. Tulee paljon kalliimmaksi ja vaivalloisemmaksi. Lomalla annan hyvän retkenjärjestäjän ajatella puolestani.

Matkahaku

Tilaa KC – uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja uusimmat risteilyvinkit sähköpostiisi.

Tilaa tästä

ropax-risteilyt-laatikko

Risteilyillä valikoimaa riittää!

Risteilyjen pituus 5-18 pv, matkoja erilaisilla ja persoonallisilla laivoilla, suomeksi tulkattuja retkiä kaikilla risteilyillä, risteilyjä eri puolilla maailmaa.

Kristinan matkanjohtaja:

On risteilyammattilainen, joka hoitaa käytännön järjestelyt Helsingistä alkaen, on matkalla aina ryhmää varten niin laivalla kuin tulkkaamassa Kristina Cruisesin järjestämillä retkillä, risteilee 15-40 matkustajan kanssa.

X