Lähtö 26.4.2014 – Kevätristeily Reinillä Hollannista Sveitsiin – LOPPUUNMYYTY!

Print the page

Amsterdam – Nijmegen – Düsseldorf – Köln – Koblenz – Rüdesheim – Mannheim & Heidelberg – Strasbourg – Basel & Zürich.

Sivua alaspäin vierittämällä näet risteilyn aikataulut sekä hinnat.

Keukenhofin valtaisan kukkapuutarhan näkymistä on mukava lähteä vesille, risteillä pitkin Reinjokea ja lipua Keski-Euroopan halki Sveitsiin. Kodikkaasta Amsterdamista purjehditaan Saksan vilkkaisiin keskuksiin, Düsseldorfiin ja Kölniin. Koblenzista alkaa jokiristeilymme kaunein osuus. Ympärillä kumpuilevat kukkulat viininviljelmineen ja satulinnoineen. Rüdesheimissa kutsuvat tunnelmalliset viinituvat ja elävä musiikki. Sievästä Heidelbergistä mieleen jäävät barokkirakennukset. Vielä ennättää nauttia kansainvälisen ranskalaiskaupungin, Strasbourgin tyylikkäästä ilmapiiristä ennen saapumista Sveitsin Baseliin.

Tällä risteilyllä koko laiva vain Kristina Cruises -risteilyvieraiden käytössä!

Matkaohjelma

Lauantai 26.4. HELSINKI – AMSTERDAM & HAARLEM
Lento Amsterdamiin. Suuntaamme maailmankuuluun Keukenhofin puistoon. Vuosittain kaksi kuukautta avoinna olevassa kasvitieteellisessä puutarhassa on mahtava määrä kukkia, kauniisti tehtyjä järvialueita, pieniä puroja, tuulimyllyjä ja kahviloita. Muodot, värit ja tuhannet kukkaistutukset tarjoavat vaikuttavan elämyksen. Puistossa ei ole opastettua kierrosta, vaan jokainen voi kulkea alueella ja nauttia lounaan omien mieltymystensä mukaan. Siirtyminen Haarlemiin m/s Swiss Tiara -laivalle. Tervetulotilaisuus.

Sunnuntai 27.4. HAARLEM – NIJMEGEN
Aamiainen. Bussikierros Amsterdamiin – kaupunkiin, jossa on enemmän kanavia kuin Venetsiassa ja enemmän siltoja kuin Pariisissa. Paikallinen alus vie kanavaristeilylle. Retken jälkeen kuljetus Utrechtiin, jonne laiva on siirtynyt. Lounas. Iltapäivän risteilemme ohilipuvista maisemista nauttien. Illallinen. Nijmegeniin laiva saapuu illalla ja viipyy yön laiturissa.

Maanantai 28.4. DÜSSELDORF
Aamuyöllä laiva lähtee kohti etelää. Aamiainen ja lounas nautitaan matkan aikana. Iltapäivällä saavutaan Düsseldorfiin, joka on Reinin metropoli, vilkas liikenteen keskus, muodin ja kulttuurin kaupunki. Bussikierroksella näemme tärkeimmät nähtävyydet ja perehdymme kaupungin historiaan ja käymme kulkemassa Kö-bulevardilla. Illallinen. Laiva jatkaa risteilyä ja saapuu Kölniin yöllä.

Tiistai 29.4. KÖLN
Aamiainen. Kaupunkikierros alkaa bussimatkalla vastarannalle, missä sijaitsee Kölnin messualue. Joentörmältä avautuu kaunis näkymä vanhaan kaupunkiin, jonka silhuetissa erottuu useita torneja. Niistä komeimmat ovat kuuluisan goottilaistyylisen katedraalin. Jatkamme modernimpaan osaan ohi Rooman ajan monumenttien ja retken päätteeksi tutustumme katedraaliin. Lounas laivalla. Iltapäivä risteillen Reinillä. Illallisen jälkeen saapuminen Koblenziin.

Keskiviikko 30.4. KOBLENZ – Romanttinen Reinin laakso – RÜDESHEIM
Aamiaisen jälkeen voit kulkea matkanjohtajiemme kanssa keskustaan ja tutustua Koblenziin omatoimisesti. Lounas laivalla. Risteily jatkuu läpi Romanttisen Reinin kauneimpien maisemien. Jokilaakson rinteille levittäytyvät viiniviljelmät, vanhat linnat kaunistavat näkymää ja näemme myös 133 metriä korkean Lorelei-kallion. Illallisen jälkeen saavumme Rüdesheimiin. Minijuna vie vierailulle mielenkiintoiseen Teknisen Musiikin Museoon. Iltaa voi halutessaan jatkaa vanhankaupungin kuuluisalla Drosselgassella nauttien elävästä musiikista, paikallisista viineistä ja Rüdesheim-kahvista. Laiva jatkaa risteilyä puolen yön jälkeen.

Torstai 1.5. MANNHEIM & HEIDELBERG
Aamiaisen jälkeen laiva saapuu Mannheimiin, jossa vapaa-aikaa. Lounaan jälkeen retki ”Romantiikan kaupunkina” tunnettuun Heidelbergiin. Vierailemme vanhassa kaupungissa sekä maalauksellisessa raunioituneessa linnassa. Paluu laivaan illalliselle. Laiva jatkaa risteilyä kohti Strasbourgia.

Perjantai 2.5. STRASBOURG
Aamiaisen aikaan saapuminen Strasbourgiin. Kaupunkikierroksella näemme Euroopan parlamentin rakennuksen ja kuljemme ”Petit France” -kaupunginosan kujilla. Hieman vapaa-aikaa ennen paluuta laivaan lounaalle. Laiva jatkaa kohti Baselia. Illallinen.

Lauantai 3.5. BASEL – ZÜRICH – HELSINKI
Aamiaisen jälkeen laivastanousu. Kuljetus Zürichiin – Sveitsin suurimpaan kaupunkiin, joka sijaitsee Zürich-järven pohjoisella rannalla levittäytyen Limmat-joen molemmille puolille. Kaupunkikierroksen jälkeen yhteinen lounas ja vapaa-aikaa. (Ryhmä 2 lentovaihtoehdon valinneille ei lounasta) Kuuluisin ostoskatu Bahnhofstrasse houkuttelee runsaalla tarjonnallaan ja viehättävät katukahvilat herkullisilla leivonnaisillaan. Kuljetus lentokentälle ja lento Helsinkiin.

Lentoaikataulut sitoumuksetta

Ryhmä 1. Suorat lennot. TÄMÄ LENTOVAIHTOEHTO ON LOPPUUNMYYTY.
26.4. Menolento AY841 Helsinki 08.10 – Amsterdam 09.45
3.5. Paluulento AY864 Zürich 19.10 – Helsinki 22.50

Ryhmä 2. Koneen vaihto meno-ja paluulennoilla.
26.4. Menolennot LH855/LH988
Helsinki 06.20 – 8.00 Frankfurt 9.15 – Amsterdam 10.25
3.5. Paluulennot LH2371/LH2466
Zürich 17.05 – 18.05 München 19.10 – Helsinki 22.35
(Huom! Ei matkaohjelman mukaista lounasta Zürichissä)

Huom. lentoajat ovat paikallista aikaa.

Hinnat

Risteilyhinnat € / hlö 2 hengen hytissä

1. kansi 2hh 2 095 €
2. kansi 2hh 2 295 €
3. kansi 2hh 2 445 €
2. ja 3. kansi 2hh tilavampi hytti 2 545 €
1 hengen hyttilisä 895 €

Hintaan sisältyy

• lennot
• risteily m/s Swiss Tiara -laivalla kahden hengen hytissä
• ohjelma ja täysihoito laivalla (aamiaiset, lounaat ja illalliset)
• lounas Zürichissä
• matkaohjelman mukaiset retket, jotka tulkataan suomeksi
• kuljetukset lentokenttä – laiva – lentokenttä
• lentokenttäverot ja satamamaksut
• Kristina Cruises –matkanjohtajien palvelut

M/s Swiss Tiara

SwissTiara• 76 hyttiä, joissa suihku ja wc, radio, TV, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja. Ranskalainen parveke 3. ja 2. kannen hyteissä
• Lounge, panoraamabaari, ravintolasali, matkamuistomyymälä, laaja aurinkokansi. W-lan.
• Sähkö 220 V, ilmastointi, hissi
• Pituus 110 m, leveys 11,4 m
• Rakennettu 2006

Tutustu laivaan >>

Huomioithan

Lentokentillä ja retkillä on paljon kävelyä. Vanhoissa kaupungeissa kadut voivat olla mukulakivipäällysteisiä ja epätasaisia.

Erityisruokavalion huomioiminen laivalla on epävarmaa. Mikäli joudut noudattamaan erityisruokavaliota, ilmoitathan siitä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Matkahaku

Tilaa KC – uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja uusimmat risteilyvinkit sähköpostiisi.

Tilaa tästä

ropax-risteilyt-laatikko

Risteilyillä valikoimaa riittää!

Risteilyjen pituus 5-18 pv, matkoja erilaisilla ja persoonallisilla laivoilla, suomeksi tulkattuja retkiä kaikilla risteilyillä, risteilyjä eri puolilla maailmaa.

Kristinan matkanjohtaja:

On risteilyammattilainen, joka hoitaa käytännön järjestelyt Helsingistä alkaen, on matkalla aina ryhmää varten niin laivalla kuin tulkkaamassa Kristina Cruisesin järjestämillä retkillä, risteilee 15-40 matkustajan kanssa.

X