Lähtö 20.8.2013 Venetsia, Laguunin saaret ja Pojoen suisto

Print the page

Venetsia – Ferrara – Verona – Venetsia.

Pojoen suisto

Sivua alaspäin vierittämällä näet risteilyn aikataulut ja hinnat.

Pohjois-Italian risteilymme Venetsian laguunissa ja Pojoen suistossa alkaa upeasta ja ainutlaatuisesta Venetsian kaupungista, josta suuntaamme etelään ensimmäiseen kohteeseemme Chioggiaan. Teemme retken Padovaan, taiteen ja pyhiinvaellusmatkojen kaupunkiin ja löydämme mm. Santon, 1200-luvulta peräisin olevan basilikan. Ensimmäinen kohteemme Pojoen puolella on Taglio di Po, mistä seuraavana päivänä pääsemme tutustumaan renessanssikaupunki Ferraraan sekä oopperakaupunki Veronaan. Laivaan palataan Polesellassa, josta risteillään Pojoen varren maisemista nauttien takaisin meren äärelle. Vierailtuamme merelle nimensä antaneessa Adrian kaupungissa risteilemme Chioggiasta takaisin Venetsiaan. Tämä siltojen ja kanavien kaupunki on rakennettu 118:lle saarelle, joita yhdistää toisiinsa 354 siltaa. Myös Venetsian laguunin saaret ovat käymisen arvoinen alue. Saarista kuuluisin lienee Murano, jonka lasi on tunnettua ympäri maailman. Matkaelämyksiä voi täydentää vaikka gondoliajelulla ennen risteilymme päätöspäivää ja paluuta kotiin.

Matkaohjelma

Tiistai 20.8. HELSINKI – VENETSIA
Lento Venetsiaan. Kuljetus San Basilion satamalaituriin, jossa m/s Michelangelo -laiva odottaa. Laivaannousu ja majoittuminen hytteihin. Miehistön esittäytyminen tervetulotilaisuudessa. Illallinen.

Keskiviikko 21.8. VENETSIA – CHIOGGIA & PADOVA & TAGLIO DI PO
Laiva lähtee aamulla kohti Chioggiaa, jonne saavutaan ennen puoltapäivää. Aamiainen ja lounas laivalla. Bussikuljetus Padovaan, joka on tunnettu taiteen ja pyhiinvaeltajien kaupunki. Vierailtuamme kuuluisassa Santossa, 1200-luvulta peräisin olevassa basilikassa on aikaa kulkea omatoimisesti kaupungin historiallisessa keskustassa tai vierailla sekä taiteilijoiden että paikallisten suosimassa Cafe Pedrocchissa, joka on yksi maailman suurimmista kahviloista. Paluukuljetus illalliselle laivaan, joka on tällä välin siirtynyt Taglio Di Po´hon. Illallinen laivalla ja vapaata aikaa kaupungilla.

Torstai 22.8. FERRARA & VERONA & POLESELLA – TAGLIO DI PO
Aamiaisen jälkeen lähdemme bussilla Ferraraan. Kaupunkia kiertää melkein yhdeksän kilometrin mittainen muuri, yksi vanhimmista ja vaikuttavimmista keskiaikaisista puolustuskeinoista. Muurin sisäpuolella on useita palatseja, luostareita ja kirkkoja. Tämä hienostunut renessanssikaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde. Palaamme laivalle. Lounaan jälkeen bussiretki Veronaan, joka on tullut tunnetuksi jo aikoinaan Romeo ja Julia -näytelmästä. Paluu laivaan Polesellassa. Taglio di Po’hon saavutaan illalla. Juhlaillallinen laivalla.

Perjantai 23.8. TAGLIO DI PO – CHIOGGIA – VENETSIA
Aamiainen. Lähdemme bussilla Chioggiaan. Matkan varrella pysähdymme viehättävässä Adriassa, jonka mukaan Adrianmeri on saanut nimensä. Chioggian rakentaminen alkoi jo roomalaisten aikana. Kaupunki tarjoaakin taidetta sekä tyylejä eri aikakausilta. Kaupunkiin tutustutaan omatoimisesti. Aamupäivän aikana laiva siirtyy Chioggiaan. Lounas laivalla. Jatkamme risteilyä. Venetsiaan saavutaan iltapäivällä. Opastettu kierros Dogen palatsiin sekä Pyhän Markuksen aukiolle. Illallinen laivalla, jonka jälkeen vapaata aikaa.

Lauantai 24.8. VENETSIA JA LAGUUNIN SAARET
Aamiainen laivalla, jonka jälkeen retki laguunin saarille Muranoon ja Buranoon. Murano tunnetaan lasistaan ja Burano, kalastajien saari, on kuuluisa myös 1600-luvulta peräisin olevista pitseistä, joita saarella edelleen tehdään. Paluu laivalle Seitsemän marttyyrin laituriin, lounas. Iltapäivän voi omatoimisesti nauttia Venetsian ainutlaatuisesta ilmapiiristä tai lähteä lisämaksusta gondoliajelulle (varataan ja maksetaan laivalla). Illallinen laivalla.

Sunnuntai 25.8. VENETSIA – HELSINKI
Aamulla laiva jättää Seitsemän marttyyrin laiturin ja siirtyy San Basilion laituriin. Aamiainen ja hyttien luovutus. Ateljeevierailulla tutustutaan venetsialaisten naamioiden valmistukseen. Vapaa-aikaa. Kuljetus lentokentälle ja lento Helsinkiin.

Lentoaikataulut sitoumuksetta

20.8. menolennot LH853/LH326
Helsinki 07.40 – Frankfurt 09.25
Frankfurt 12.20 – Venetsia 13.40

25.8. paluulennot LH329/LH852
Venetsia 18.25 – Frankfurt 19.55
Frankfurt 20.40 – Helsinki 00.05 (26.8.)

Huom. Lentoajat ovat paikallista aikaa.

Hinnat

Risteilyhinnat € / hlö 2 hengen hytissä

2. kansi 2hh 1 995 €
1. kansi 2hh 1 895 €
1 hengen   hyttilisä 425 €

Hintaan sisältyy

• lennot
• risteily m/s Michelangelo -laivalla kahden hengen hytissä
• ohjelma ja täysihoito (aamiaiset, lounaat, illalliset ruokajuomineen) laivalla
• matkaohjelman mukaiset retket, jotka tulkataan suomeksi
• kuljetukset lentokenttä – laiva – lentokenttä
• lentokenttäverot ja satamamaksut
• Kristina Cruises –matkanjohtajien palvelut

M/S MICHELANGELO

• 72 kahden hengen hyttiä, joissa suihku ja wc, radio, satelliitti-TV, hiustenkuivaaja, tallelokero
• Lounge, baari, ravintolasali, aurinkokansi
• Sähkö 220 V, ilmastointi
• Pituus 110 m, leveys 11,4 m
• Rakennettu 2000, uudistettu 2011

Huomioithan

Lentokentillä ja retkillä on paljon kävelyä. Vanhoissa kaupungeissa kadut voivat olla mukulakivipäällysteisiä ja epätasaisia.

Erityisruokavalion huomioiminen laivalla on epävarmaa. Mikäli joudut noudattamaan erityisruokavaliota, ilmoitathan siitä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Matkahaku

Tilaa KC – uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja uusimmat risteilyvinkit sähköpostiisi.

Tilaa tästä

ropax-risteilyt-laatikko

Risteilyillä valikoimaa riittää!

Risteilyjen pituus 5-18 pv, matkoja erilaisilla ja persoonallisilla laivoilla, suomeksi tulkattuja retkiä kaikilla risteilyillä, risteilyjä eri puolilla maailmaa.

Kristinan matkanjohtaja:

On risteilyammattilainen, joka hoitaa käytännön järjestelyt Helsingistä alkaen, on matkalla aina ryhmää varten niin laivalla kuin tulkkaamassa Kristina Cruisesin järjestämillä retkillä, risteilee 15-40 matkustajan kanssa.

X