Perjantai 6.1. Merellä


60-LUVUN MERIMARKKINAT VAI MITEN SE NYT OLI?

pelle+piraattiHyvät hykkyrät! Tuskin olemme ennättäneet toipua eilisestä 60-luvun teemapäivästä kun meidät ympyröi vallattoman erilainen tunnelma: merimarkkinat.

Merimarkkinat ovat Kristina Cruisesilla käsite. Niitä järjestettiin jo Reginalla eikä puhettakaan että ne olisivat unohtuneet Kristina Katarinan ohjelmistosta. Niihin pitää henkisesti valmistautua. Jos astelee tilaan varautumatta, voi mennä tukka sekaisin. Niinhän käy kyllä oikeillakin markkinoilla. Ympäristö tulvahtelee erilaisia äänisignaaleja, makuja ja tuoksujakin on tunkemassa jokaiseen aistisoluun. Ja ihmisiä on aina paljon.

t-paitaMarkkinoillahan tehdään ennen kaikkea kauppaa. Meillä ensiesittelyssä olivat uudet Karibia-t-paidat. Karnevaalitavaroita oli tarjolla hamstrattavaksi tulevaa karnevaali-iltaa varten. Spa-tuotteilla on aina käyttöä; tällä matkalla varsinkin aurinkosuojalla. Pöydät tursusivat tavaraa eri käyttötarkoituksiin. Paikalla oli myös sairaanhoitaja-Mari: hän mittaili verenpainetta, joka todistetusti on niiannut monella tässä aikatauluttomassa matkanteossa. Siihenhän viittaa tuore risteilyvieraan kirjaama kommentti laivapäiväkirjassa:

”Hitaan elämän resepti: Lähdetään laivalla, vaikkapa Kristina Katarinalla Atlantin yli ja annetaan ajan kulua. Todella rentouttavaa!”

BACK TO SIXTIES

hannu&harmi2Niin, vielä siitä 60-luvun teemapäivästä eilen. Sehän huipentui iltaohjelmaan Nautiluksessa. Risteilyisäntä Jukka räjäytti potin esittelemällä aikakauden musiikkia. Mutta miten: mies vaihtoi asua ja ääntä ja toi silmiemme eteen mm. Georg Malmstenin, Olavi Virran, John Lennonin, Elviksen ja Dannyn (lue: Harmi&Hannu-show)!

 

elvisJa yhtäkkiä meissä kaikissa asui pieni 60-luvun hippi. Hilluimme mukana kuka missäkin asussa, joita samanaikaisesti taka-alalla pysytellyt tuomaristo arvioi. Kotiin lähetetyissä toimintaohjeissahan kehotettiin pakkaamaan mukaan teemavaatteet. Ja täytyy sanoa, että minut mykistettiin: lehdistön ihannetyttöpariskunta ”VSOP Larsen” oli tyrmäävä näky. Samoin tuomariston suosikki, joka oli kuin suoraan 60-luvun Human Be-In -katufestivaalita teleportattu hippi.                      -Pipsa

hippi2hippi1

PUOLEN PÄIVÄN PAIKKA

Jälleen yksi meripäivä takana. Sää on ollut mitä mainioin. Tänään mainingit tulevat luoteesta ja ovat 3-4 metrisiä. Maininkien väli on erittäin pitkä ja Kristina Katarina- laivamme menee sulavasti näissä mainingeissa. Sään puolesta ehdottomasti paras päivä. Lämpötila on ulkona lähes 30 astetta ja meriveden lämpötila on 27 astetta.

Eilen klo 18.00 sammutimme yhden pääkoneen ja laskimme nopeuttamme, joka on nyt noin 12 solmua. Nopeustarpeemme huomenaamun klo 09.00 saapumiseen on vajaat 12 solmua. Matkaa tehdään siis kahdella pääkoneella.

Kovasti olemme viimeisten päivien aikana viestitelleet kohdesatamien agenttien kanssa ja kaikki vahvistukset ovatkin jo saatu. Viimeyönä oli myös viimeinen kellon siirto ja nyt olemme Karibian ajassa joka on 6 tuntia Suomen aikaa jäljessä.

kompassiPaikkamme klo 12 00 laivan aikaa

Lat 17*12’ N
Long 058*06’ W

Viimevuorokauden keskinopeus oli 12,8 solmua ja kuljimme 319mpk/590km Tämä siis 25 tunnin aikana, koska siirsimme kelloja yhden tunnin taaksepäin.

Kokonaismatkaa olemme taittaneet 1925mpk/3565km ja jäljellä on 229mpk/429km

Terveisin,

Mikko

TAIKURI HURAHTI LAIVAAN

Taikuri JariTaikuri Jari Reponen on jo kuudetta kertaa Kristina Cruisesin risteilyillä. Tällä kertaa kysymyksessä on työmatka, jolla mukana on koko perhe. Taikuri Jari on kokopäiväinen taikuri, joka voitti jo 20-vuotiaana Pohjoismaiden mestaruuden.

-Taikuus kolahti, kun olin 10-vuotias. Sirkuksen maailma vei mennessään. 20-vuotiaana ja PM-voiton myötä, Jari uskalsi jäädä kokopäiväiseksi taikuriksi. Taikurin täytyy olla itse innostunut alastaan, hakea tietoa ja osallistua eri kongresseihin. Jari on mukana taikureiden maailmankongresseissa, ja seuraava on ensi vuonna Englannissa Black Poolissa. – Sieltä saa aina uudet eväät ammattiin. Kongressin yhteydessä on taikureiden maailmanmestaruuskisa, taikurimessut, paljon luentoja ja iltaisin maailman huipputaikurit esiintymässä. Jokainen voi valita oman mielenkiintonsa mukaan, mihin tahtoo osallistua ja mihin suuntautua.

Jari asuu perheensä kanssa Mäntsälässä, jossa hänellä on myös oma ohjelmatoimisto. – Täytyy olla itse erittäin aktiivinen markkinoinnissa. Muuten puhelin lakkaa soimasta. Jaria työllistävät eniten yritysten järjestämät perhepäivät, koulut, kauppakeskukset ja taikurikurssit.

Tällä kertaa mukana ovat 13-, 12- ja 2,5 -vuotiaat pojat vaimo Mian lisäksi. –Todella harmi, että meripäivät loppuvat! Olemme koko perhe nauttineet tästä kiireettömyydestä. Ja lapsille on ollut tarpeeksi tekemistä. Poreallas on koko ajan käytössä!

-Kyllä minä hyvän päälle ymmärrän, Jari nauraa. Ensimmäinen esiintymiskeikka oli vuonna 2006 Kanariansaarten risteilyllä ja silloin Jari hurahti Kristina Cruisesin tapaan hoitaa risteilyjä. Jari kävi yksin Skotlannin ympäriristeilyn, sitten perheen kanssa Länsi-Euroopan kierroksen, Punaisenmeren ja Norjan vuonot. – Skotlannin reissu on tähän asti mieleenpainuvin. Laiva on juuri sen kokoinen, että se pääsee pieniin, muuten saavuttamattomiin satamiin ja kohteisiin. Minä en ole kiinnostunut yöelämästä, vaan tästä tavasta matkustaa ja erinomaisista kohteista! Ja seuraavaksi kiehtoisivat Huippuvuoret.

Tällä Atlantin ylityksellä Jarin yllätti erinomainen sää. –Olin kuvitellut, että laiva keinuisi enemmän. Nyt matkanteko oli yllättävän tasaista!

-Kirsti-

ROSKAA TULEE JA MENEE

Joskus risteilyvieraat kysyvät, ”Mihin laivalla tulevat roskat päätyvät”, samoin kysellään lajittelusta. Kolmannen kannen aivan peräosassa sijaitsee ”lajittelukeskus” laivan roskille. Kristina Katarinalla kerätään erikseen seuraavat jätteet: muovi ja muovipullot, metallipurkit, muu metallijäte, alumiiniset juomatölkit, lasi, pahvi, toimistopaperijäte, loisteputket, patterit, kiinteä öljyinen jäte ja öljyiset rätit, kuiva- ja hyttijäte sekä keittiö- ja ravintolajäte. Kaikki orgaaninen jäte ravintoloista ajetaan jätemyllyn läpi erityiseen tankkiin.

Muovijäte puristetaan paalaimella kasaan, jotta se mahtuu pienempään tilaan, sama kohtalo on alumiinisilla juomatölkeillä sekä pahvilla ja metallipurkeilla. Lasipullot ajetaan lasinmurskaimella pienikokoiseksi murskaksi tilan säästämiseksi. Keittiö- ja ravintolajäte, siis muu kuin orgaaninen, säilytetään kylmäkontissa pilaantumisen ehkäisemiseksi – koska aina sekaan jää pieniä määriä orgaanista ainesta.

roskalajitteluViimeksi olemme jättäneet roskat Kap Verdellä Mindelon kunnallisen jätehuollon huomaan, jotta jätteiden säilytystilat saatiin aivan tyhjiksi ennen Atlantin ylitykseen lähtöä. Viikon merimatkalla kertyy aika paljon jätettä ja vain huolellinen lajittelu mahdollistaa pidemmän matkan ilman ”jätteisiin hukkumista”. Tietyin väliajoin jätteet luovutetaan ennalta sovitun kohdesataman jätehuollon käsiin, jossa tavara menee kierrätykseen tai poltettavaksi.

-Riku-

Matkahaku

PURJELAIVARISTEILY
VÄLIMERELLÄ

lähtö 8.10.2016 * 1vko

TARJOUS 2 860 € (2hh)
1hh 3 590 € (norm 4 360€)

Sis. Lennot, risteilyn täysihoidolla & retket

ropax-risteilyt-laatikko

Uutiskirje- ja esitetilaus

Tilaa Kristina Cruises -uutiskirje sähköpostiisi ja esite kotiisi

Tilaa tästä >>

Kristina – risteilymatkanjärjestäjäsi

Risteily kanssamme on ennen kaikkea lomaa aikuiseen makuun. Tarjoamme laajasti erilaisia risteilylomia maailman merillä ja joilla. Yhteistä näille matkoille ovat sisältörikkaat kokonaisuudet, kiehtovat käyntikohteet, Kristinan kokeneet matkanjohtajat sekä mielenkiintoiset suomeksi opastetut retket.

X