Lähtö 6.10.2015 Löytöretki Länsi-Välimerellä 10 pv, m/s Hamburg LOPPUUNMYYTY!

Print the page

Portugali – Espanja – Baleaarit (Espanja) – Korsika (Ranska) – Italia

Tällä risteilyllä yhdistyvät historialliset kaupunkikohteet ja saarihyppely läntisellä Välimerellä. Matkamme alkaa Portugalista, löytöretkeilijöiden Lissabonista. Etelä-Portugalin Portimão taas hurmaa kauniilla rannikkoseudullaan. Käväisemme myös Gibraltarin salmen toisella puolella Espanjalle kuuluvassa Ceutassa, missä kohtaa monta kulttuuria ja neljä eri uskontoa. Matka jatkuu manner-Espanjaan, Cartagenan komeille historiallisille rakennelmille ja sieltä edelleen Baleaarien saarille. Näistä ensin Formentera, joka on saarista eteläisin, pienin ja alkuperäisin. Luonnonkauniin Menorcan saaren salaisuuksia ovat koskemattomat rantapoukamat, uneliaat kylät ja pronssikautiset monumentit. Saarihyppelymme jatkuu Korsikalle, missä Bonifaciossa odottaa uniikki, näkymää hallitseva linnoitus. Ihanaa Toscanan tunnelmaa pääsee aistimaan italialaisten suosimassa Porto Santo Stefanossa ennen kuin päätämme risteilyn kauniiseen Gaetan pikkukaupunkiin ja on aika palata takaisin syksyn värittämään Suomeen.

Sivua alaspäin vierittämällä näet risteilyn aikataulut sekä hinnat.

KC-matkanjohtajana tällä risteilyllä:

Asta Karhunen

Aikataulut

Risteilyaikataulu *10 pv

6.10. ti           Lento Helsinki – Amsterdam – Lissabon. Laivaan nousu
7.10. ke
         Lissabon, Portugali lähtö klo 14.30
8.10. to
        Portimão, Portugali klo 08.30 – 16.30
9.10. pe
        Ceuta, Espanja klo 09.30 – 14.30
10.10. la       
Cartagena, Espanja klo 13.30 – 19.30
11.10. su
       Formentera (Baleaarit), Espanja klo 11.00 – 16.30
12.10. ma
      Mahón (Menorca, Baleaarit), Espanja klo 08.30 – 14.00
13.10. ti
         Bonifacio (Korsika), Ranska klo 11.30 – 18.00
14.10. ke
       Porto Santo Stefano, Italia klo 08.30 – 21.00
15.10. to
       Gaeta, Italia tulo klo 08.00. Paluulento Rooma – Helsinki

Pidätämme oikeuden muutoksiin. Sääolosuhteet saattavat vaikuttaa risteilyreittiin ja aikatauluun.

Lentoaikataulut sitoumuksetta

6.10. Menolennot AY841/TP663
Helsinki 08.10 – 09.45 Amsterdam 11.45 – Lissabon 13.45

15.10. Paluulento AY784
Rooma 19.45 – Helsinki 00.05 (16.10.)

Huom. Lentoajat ovat paikallista aikaa.  

Hinnat

Risteilyhinnat € / hlö

                                                                    2 hh              1 hh

Sisähytti Cat 2 kansi  2                           2.145 €          2.455 €
Sisähytti Cat 3&4
kansi 4, 5                    2.370 €          –
Ulkohytti Cat 6
kansi  2 ja 4                    2.775 €          –
Ulkohytti Cat 7
kansi  2                          2.910 €          3.465 €
Ulkohytti Cat 8&9
kansi 3,4                   3.090 €          –
Ulkohytti Cat 10
kansi 5                         3.270 €      

Tutustu m/s Hamburgiin >>

Hintaan sisältyy

  • Risteily m/s Hamburgilla valitussa hyttiluokassa
  • Lento Helsinki – Lissabon, Rooma – Helsinki lentokenttäkuljetuksineen.
  • Täysihoito laivalla: aamiainen, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen sekä iltapala – ja hot dog -välipalat! Ruokailut valinnan mukaan buffet- tai à la carte ravintolassa.
  • Risteilyn tervetulo- ja päätöstilaisuudet
  • Kapteenin illallinen risteilyn alussa ja lopussa
  • Viihde ja ohjelma laivalla
  • Laivan kuntosalin käyttö
  • Laivan satamamaksut, lentoverot sekä muut viranomaismaksut
  • KC-matkanjohtajan palvelut

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Huomioitavaa ja hyvä tietää

  • Varmistathan passin voimassaolon ja kunnon. Mikäli tarvitset uuden passin, hanki se ajoissa.
  • Kristina Cruises ei vastaa matkustajille tai matkatavaroille aiheutuneista vahingoista. Huolehdithan siitä, että myös matkavakuutuksesi on voimassa.

Hyvä tietää – ennen matkaa >>

Hyvä tietää – matkalla >>

 

 

 

 

Matka- / retkiohjelma

Tarkempi matkaohjelma, joka sisältää tiedot eri ohjelmista ja palveluista laivalla jaetaan matkan aikana. Matkan hintaan sisältyvät täysihoitoruokailut (aamiaiset, illalliset ja lounaat) tarjoillaan laivalla risteilyn aikana.

Risteilylle myydään ennakkoon lisämaksullisia, suomeksi tulkattuja retkiä. Retkiohjelmisto valmistuu viimeistään kaksi kuukautta ennen matkaa.

Tiistai 6.10. HELSINKI – AMSTERDAM – LISSABON (Portugali)

Tervetuloa Kristina-risteilylle! Matkamme alkaa reittilennolla Lissaboniin Amsterdamin kautta. Perillä meitä odottaa bussi, joka vie ryhmän satamaan, jossa m/s Hamburg odottaa. Yövymme vielä Lissabonissa ja jatkamme matkaa seuraavana päivänä.

Keskiviikko 7.10. LISSABON (Portugali)

Lissabon on yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Sen mainio satama oli looginen kaupan keskittymä jo foinikialaisten aikana sekä tietysti luonnollinen lähtöpaikka portugalilaisille löytöretkille 1400-luvulla. Ominaista tälle Portugalin pääkaupungille ovat sen valkoiset talot. Historiallinen Alfaman alue sekä Lissabonin tuomiokirkko ovat lyhyen kävelymatkan päässä laivalta. Lissabonin symbolina tunnettu löytöretkeilijöiden muistomerkki Belemin torni on myös Unescon maailmanperintölistalla. Aloitamme risteilyosuuden kohti Portimãoa klo 14.30.

Lissabonin nähtävyydet
7.10. • 58 € • Puolipäiväretki (n. 4 h)

Retkellä tutustumme Lissabonin eri kaupunginosiin ja kuuluisimpiin nähtävyyksiin. Bussikierroksella näemme historiallisen Alfaman vanhankaupungin ja tutustumme merta ja matkustamista ihannoivaan emanuelintyyliä edustavaan Belémin kaupunginosaan. Täällä on Lissabonin symbolina tunnetun löytöretkeilijöiden muistomerkki ja Belémin torni ja juuri täältä portugalilaiset löytöretkeilijät lähtivät 1400- ja 1500-luvulla purjehtimaan kohti uusia maita. Saavumme arkkitehtonisesti kauniin 1600-luvulla rakennetun Hieronymos-luostarin luo, missä voi vapaa-ajalla maistella kuuluisia Belémin pasteijoita paikallisessa kahvilassa.

Torstai 8.10. PORTIMÃO (Portugali)

Portimãon alue on Portugalin kauneinta rannikkoseutua. Täällä on ollut asutusta aina foinikialaisten ajoista lähtien. Portimão on värikäs pieni satamakaupunki, jonka vilkas kalasatama ja vanha keskusta puistoineen ja aukioineen houkuttelevat kävijöitä. Satama-alueella on mukava kävellä ja poiketa jossain lukuisista kahviloista tai ravintoloista maistelemassa meren antimia. Portimão on myös portti Algarven upeiden rantojen ääreen ja Praia da Rocha onkin rannoista alueen upeimpia, jonka maisemaa komistaa 1500-luvun vanha linnoitus sekä upeat kallioseinämät. Portimãon jätämme taaksemme klo 16.30.

Lagos – löytöretkiä ja pikkukaupungin historiaa
8.10. • 56 € • Puolipäiväretki (n. 4 h)

Lagosin värikäs historia on täynnä tarinoita menneen ajan loistosta. Kaupungin merkittävimmät tapahtumat liittyvät merenkäyntiin – täällä prinssi Henrik Purjehtija varusti karavelinsa suuria löytöretkiä varten ja tänne saapuivat ensimmäiset Eurooppaan tuodut orjat. Kaupungissa voi aistia menneen ajan tunnelmaa, kun kävelykierroksemme vie meidät historiallisiin kohteisiin, jossa laivoja varustettiin ja ensimmäiset orjamarkkinat järjestettiin 1400-luvulla. Kaakelein koristellut rakennukset ja kauniit kirkot koristavat kaupunkikuvaa. Lissabonin maanjäristys vuonna 1755 ravisteli aluetta, mutta monet rakennukset korjattiin tai uudelleen rakennettiin, joten kaupunki on säilyttänyt vanhan tuntunsa. Täällä historia ja nykypäivä sulautuvat toisiinsa. Retken päätteeksi palaamme bussilla Portimãoon ihaillen Algarven maisemia.

Perjantai 9.10. CEUTA (Espanja)

Vähän tunnettu Ceutan kaupunki on mielenkiintoinen, kahden mantereen ja neljän eri uskonnon kohtauspaikka. Kaupunki sijaitsee niemimaalla, Afrikan aivan pohjoisimmassa kolkassa. Ceuta on pala Espanjaa Marokossa. Upeat siirtomaa-aikaiset rakennukset ja tyylikkäät kahvila ja baarit tarjoilevat perinteisiä leivoksia ja maukkaita tapaksia. Mielenkiintoinen käyntikohde on kaupungin muurit, jotka on restauroitu 1500-luvun loistoonsa. Täältä Espanjan Afrikan puoleiselta alueelta jatkamme kohti Cartagenaa klo 14.30.

Ceuta tutuksi
9.10. • 76 € • Puolipäiväretki (n. 4 h)

Pohjois-Afrikan rannikolla, Gibraltarinsalmeen kurkottavalla Alminanniemellä sijaitseva Ceuta on ollut espanjalaisten hallussa jo 1500-luvun lopulta lähtien. Latinalaiset rytmit ja leppoisa elämänmeno sekoittuvat täällä värikkääseen marokkolaiseen elämäntapaan ainutlaatuisella tavalla. Bussikierroksella näemme Ceutan ja Marokon välisen vuoristoisen rajaseudun ja ajamme rannikkoa myötäilevää tietä. Keskustassa pysähdymme jaloittelemaan Embarek-moskeijalle ja näemme ulkopuolelta Nuestra Senhora de African kirkon. Teemme valokuvauspysähdyksiä näköalapaikoilla ja nautimme Ceutan erikoisen historian synnyttämästä monikulttuurisesta ilmapiiristä. Ennen paluuta laivalle paikannamme maineikkaan lanzarotelaisen arkkitehdin – Cesar Manriquen – suunnitteleman Välimeren puiston ja vietämme hieman vapaa-aikaa.

Lauantai 10.10. CARTAGENA (Espanja)

Cartagenalle nimensä antaneet karthagolaiset perustivat kaupungin 200-luvulla eKr. Cartagena kehittyi ja kukoisti roomalaisten, muslimien ja arabialaisten valtakausilla. Kierros kaupungin museoissa ja satamassa antaa hyvän kuvan Cartagenan historiasta ja sen läheisestä suhteesta Välimereen. Kurssin kohti Formenteraa otamme klo 19.30.

Sunnuntai 11.10. FORMENTERA (Baleaarit, Espanja)

Formentera, Baleaarien pienin saari on saavutettavissa vain mereltä käsin. Upeat rannat, turkoosin siniset vedet sekä pienet turistimäärät tekevät tästä idyllisestä saaresta houkuttelevan käyntikohteen esimerkiksi vilkkaaseen Ibizaan verrattuna. Viehättävistä kylistä, kauniista maisemista ja maukkaista kalaruoista on tehty päivä Formenteralla. Jatkamme matkaa kohti Mahónia klo 16.30.

Formenteran saarikierros
11.10. • 64 € • Puolipäiväretki (n. 4,5 h)

Ibizan kupeessa sijaitsevaa pientä Formenteran saarta on kutsuttu Välimeren salaisesi helmeksi ja viimeiseksi paratiisiksi. Rauhalliselle saarelle ei massaturismi ole vielä yltänyt. Formanteran kierroksella näemme saaren kauniita rantoja, viehättäviä näköalapaikkoja ja tyypillisiä kalkittuja taloja. Käymme saaren suurimmassa kylässä, San Francisco Xavierissa, jossa vietämme vapaa-aikaa. Mirador de la Molan näköalapaikalta avautuvat mahtavat näköalat Formenetralle ja viereiselle Ibizan saarelle. Lopuksi ajamme kauniille rannalle, jossa sään salliessa mahdollisuus uintiin.

Maanantai 12.10. MAHÓN (Menorca, Espanja)

Saapuminen Mahóniin mereltä päin on upea kokemus. Tämä Menorcan saaren pääkaupunki on levittäytynyt kallion päälle katsellen ylväästi maailman toiseksi syvintä luonnonsatamaa. Putiikit, kaupat ja monet kahvilat sekä ravintolat sijaitsevat kahden pääaukion välisellä alueella. Santa Marian kirkko on kuuluisa mahtavista uruistaan, joiden neljä koskettimistoa ja yli 3000 urkupilliä antavat mahtavan soinnin. Tiesitkö, että paikallisen tarinan mukaan majoneesi-kastike olisi kotoisin Menorcan saarelta? M/S Hamburg irrottaa köydet klo 14.00 ja otamme suunnaksi Korsikan saaren.

Menorcan saarikierros
12.10. • 64 € • Puolipäiväretki (n. 4,5 h)

Menorcan saari on säteilevän valoisa johtuen melkein aina paistavasta auringosta ja talojen puhtaan kalkin valkoisuudesta. Kun siihen lisätään vielä maisemanvihreä ja taivaan sekä meren sininen, on täydellinen värisinfonia valmis. Retkellä käymme saaren kauneimmissa paikoissa, mm. Binibecan kalastajakylässä ja Monte Toron vuorella. Foinikialaiset, roomalaiset sekä karthagolaiset saapuivat Menorcalle megaliittien kulta-aikana 1400-300 eKr. Useita megaliittejä eli suurista kivilaatoista tehtyjä monumentteja voimme nähdä vielä tänäkin päivänä eri puolilla saarta.

Tiistai 13.10. BONIFACIO (Korsika, Ranska)

Uniikki Bonifacion linnoitus sijaitsee jyrkkien rantakallioiden ja Välimeren turkoosin veden ympäröimänä. Näyttäisi siltä, kuin linnoitus olisi rakentunut suoraan kalkkikivikallioiden juuresta ja keskiaikaiset talot tähystäisivät arveluttavasti sen reunalla. Kaupunki itsessään on oikea labyrintti kapeine kujineen ja satama on täynnä upeita jahteja, mukavia baareja sekä houkuttelevia ravintoloita. Italiaa kohden jatkamme klo 18.00.

Bonifacion kävelykierros ja minijuna
13.10. • 54 € • Puolipäiväretki (n. 2,5 h)

Korsikan eteläkärjessä sijaitseva Bonifacio on yksi saaren kauneimmista paikoista. Tutustumisretkemme alkaa satamasta pienellä katujunalla, joka vie ensin kallionrinteellä kohoavalle genovalaiselle linnoitukselle. Täältä avautuvat kauniit näköalat Bonifacioon ja meren yli viereiselle Sardinian saarelle. Minijuna jatkaa matkaa Bonifacion sydämeen, missä teemme opastetun kävelykierroksen viehättävässä vanhassakaupungissa. Kuljemme kaupungin kapeilla kaduilla ja näemme keskiaikaisia taloja ja kirkkoja. Kierroksen päätteeksi voi palata minijunalla laivalle tai jäädä keskustaan viettämään vapaa-aikaa ja kävellä omatoimisesti takaisin satamaan. Huomioithan, että retkellä on paljon kävelyä.

Keskiviikko 14.10. PORTO SANTO STEFANO (Italia)

Italian länsirannikolla sijaitseva Porto Santo Stefano kuuluu Monte Argnetarion kuntaan, joka on osa Toscanaa. Hiekkasärkät yhdistävät tämän kauniin niemen mantereeseen. Porto Santo Stefano ei ole vain perinteinen kalastajakylä, sillä tyylikkäät venesatamat ovat korvanneet usein rantakadut täyttävät rihkamakojut, matkamuistomyymälät ja kahvilat. Sen sijaan satama tarjoaa eleganttia ruokailua ravintoloissa ja baareissa pääaukiolla, jossa voi aistia lähes samaa tunnelmaa kuin Florencessa tai esimerkiksi Roomassa.  1600-luvulla rakennettu Espanjalainen linnoitus on kaupungin symboli, sijaiten korkealla kukkulalla katsoen ylväästi alas satamaan. Useat italialaiset saapuvat tänne nauttimaan Toscanan vertaansa vailla olevasta ilmapiiristä upeissa ja seesteisissä puitteissa. On aika suunnata kohti risteilymme viimeistä kohdetta Gaetaa klo 21.00.

Tarquinia – etruskien kaupunki
14.10. • 68 € • Puolipäiväretki (n. 5 h)

Matkustamme bussilla läpi Toscanan kauniin maaseudun Tarquiniaan, joka oli yksi tärkeimmistä antiikin ajan etruskien kaupungeista. Modernin Tarquinian lähellä onkin merkittävä määrä muinaisjäänteitä etruskien ajalta. Vierailemme etruskien hautausmaalla, joka hämmästyttää kauniilla freskomaalauksilla. Kirkasväriset maalaukset kuvaavat yksityiskohtaisesti etruskien arkielämää ja niissä olevista kuvista vain harva viittaa suruun. Tuhansia hautoja käsittävä nekropoli on otettu Unescon maailmanperintöluetteloon. Opastetun kävelykierroksen jälkeen jää vapaa-aikaa keskiaikaisen kaupungin keskustassa, jolloin voi kulkea kapeita katuja ja ihailla viehättäviä palatseja ennen paluuta Port Santo Stefanoon.

Torstai 15.10. GAETA (Italia) – ROOMA – HELSINKI

Gaeta on yksi eteläisen Italian kauneimmista ei ainoastaan upeiden rantojen vuoksi, mutta myös ystävällisten asukkaiden, antiikin historian vaikutuksen sekä mainion ruokakulttuurin ansiosta. Se on hyvin suosittu kesälomakohde italialaisten keskuudessa. Gaeta on risteilyn päätepiste, josta jätämme hyvästit m/s Hamburgille ja suuntaamme ikuiseen kaupunkiin Roomaan ja kotilennolle Suomeen.

 

Matkahaku

Tilaa KC – uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja uusimmat risteilyvinkit sähköpostiisi.

Tilaa tästä

ropax-risteilyt-laatikko

Risteilyillä valikoimaa riittää!

Risteilyjen pituus 5-18 pv, matkoja erilaisilla ja persoonallisilla laivoilla, suomeksi tulkattuja retkiä kaikilla risteilyillä, risteilyjä eri puolilla maailmaa.

Kristinan matkanjohtaja:

On risteilyammattilainen, joka hoitaa käytännön järjestelyt Helsingistä alkaen, on matkalla aina ryhmää varten niin laivalla kuin tulkkaamassa Kristina Cruisesin järjestämillä retkillä, risteilee 15-40 matkustajan kanssa.

X